perjantai 22. lokakuuta 2010

I want you to do me with a tommy-gun baby

Tänään heräsin tavallista aikaisemmin eli joskus yhdeksän aikoihin ja tuntui ihanalta, ettei näin loman kunniaksi tarvinnut lähteä kouluun. No syysloma on jo melkein lopussa, mutta vain viikko koulua kunnes alkaa kahden viikon tet jakso. Itse hain tettiin Forssaan juuri valmistuneeseen Prismaan ja olen siellä kaupan puolella töissä.

Herättyäni menin suihkuun kuluttamaan lämpimän veden loppuun. Suihkusta tultuani avasin koneen ja söin aamupalaksi pari Jacky kinuskivanukasta! Ehdottomasti lemppari aamupalani :)! Aamusta asti olenkin ollut vain koneella ja syönyt johtuen siitä, että Tuomas on ollut töissä koko päivän ja olen odotellut häntä.

Nukuin tosin kolmen tunnin päiväunetkin päivällä, jotta varmasti jaksaa illalla. Aloitin meikkaamisen ja hiusten laittamisen vasta äsken ja nyt tuli viesti, että voisin lähteä Jokioisille päin. Hyvää perjantai iltaa kaikille =)!