sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

klara vappen, bara vatten och party all natten!

Huhhuh nyt on rankka viikonloppu takana, mutta vielä huomenna pitäisi jaksaa reivata. Perjantai meni mukavasti It-Adminassa,vaikka lähdinkin jo yhdentoista jälkeen kotiin, koska mua oli koko illan vaivannut järkyttävä päänsärky. Noora oli kyllä järjestäny parhaimmat It-Admina pileet missä oon ollu! Oli ihania ruokia, suklaaputous ja aivan mahtavaa boolia! Kiitokset Nooralle mahtavista pileistä! Olin jo kotona nukkumassa kun Joonas soitti ja ilmoitti tulevansa meille baarista yöks. Joonas saapui meille siinä 1 aikoihin, mutta jatkoi juomista vielä isin kanssa, no kömpi sekin nukkumaan sitten siinä 4 aikoihin.







Lauantaina herättiin vasta kahden aikoihin ja alettiin miettiin kyytiä Tammelaan, koska ei ollut toista kypärää. Onneksi Irja (naapuri) pelasti meidät pulasta ja lainas omaa kypäräänsä meille! Hengailtiin muutama tunti Joonaksella ja katsottiin Simpsoneita. Käytiin syömässä pizza puoliks ja sen jälkeen lähdin Forssaan Millan synttäreille. En ehtiny hankkiin Millalle mitään kunnon lahjaa niin annoin Millalle vain pikkupullon salmaria. Ilta meni tosi kivasti ja paikalla oli vakio tyttöporukka, mutta sitten paikalle alkoi ilmestyyn kokoaika lisää porukkaa ja loppuillasta meillä olikin ihan kivan kokonen sakki kasassa. Tammelaan ajaessani jouduin ratsiaan ja olin kuulemma illan ensimmäinen mopokuski ketä oli puhaltanut nollat, ihmettelin tätä kovasti sillä en ymmärrä mitä järkeä on ajella kännissä....



Sunnutai aamusta lähdettiin Joonaksen perheen kanssa, Elinan 5v synttäreille. Elina olikin jo ihan innoissaan odottamassa meitä ovella, kun kurvattiin autolla pihaan. Syötiin hyvin ja juteltiin tuttujen kanssa. Elina esitteli innoissaan mulle gerbiilin terraariota, mihin tosin on vasta ensiviikolla tulossa gerbiilit. Loppuilta vaan grillaillaan ja saunotaan, mahdollisesti käydään myös Forssassa. Huomenna pitäisi jaksaa vielä ja sitten juhlinta putki on ohi, otin tänä viikonloppuna yhteensä 700 kuvaa niin anteeks tää kuvien paljous..





perjantai 27. huhtikuuta 2012

Videopostaus!

Anteeksi että oon ilman meikkiä, mut olin just menossa suihkuun niin en sitten jaksanut meikkailla. Mielipiteitä ois kiva saada kommenttiboksiin!


Nooran blogin löydät TÄÄLTÄ

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Formspring me!

Kysymyksiä voi pistellä tulemaan osoitteeseen: http://www.formspring.me/Veeratiu


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Pitbull - Rock the boat

Hengissä ollaan! Oon nyt selvinnyt keuhkokuumeen kourista ja oon valmis palailen normaaliin postaustahtiin. Viime viikolla ei siis tapahtunut mitään muuta ku kotona makailuu ja voi sitä valituksen määrää mitä kaikki mun lähellä olevat joutu kestämään, ei käy kateeks. 

Perjantaina oli jo aivan varma, että oon terve ja voin lähtee Jaakolle pilettään. Haage tu li hakeen mut kyytiin ja suunnattiin kohti Jokioisia. Ehdin oleen Jaakolla ehkä puol tuntia ku rupes oleen niin kipee olo, että oli vaan pakko lähtee kotiin lepäämään. Jaakko sit sanoi et kannattaa mennä saunaan istuun samalla ku oottelen kyytiä, että lämmin ilma pistää liman liikkeelle ja kyllähän se pisti, ainoa ongelma olikin se että yskin verta koko perjantai - lauantai yön. Kiitos vinkistä Jaakko! 
Lauantaina oli taas tosi terve olo, mutta varmuuden vuoksi päätin jäädä kotiin. Pyysin sit Joonaksen meille yöks ja vietettiin rauhallinen koti-ilta leffojen ja roskaruuan merkeissä. Katottiin Snakes on a plane, oon viimeks kattonu sen joskus pienenä ja muistan, että valvoin monta yötä sen takia ku olin varma et mun sängyn alta tulee käärmeitä ja ne hyökkää mun kimppuun. Nyt kun leffan katto uudelleen niin tajus, että se oli niin huonosti tehty, että melkein nauratti. Ehkä olin nuorempana niin herkkä lapsi, että keskityin mielummin pelkäämään käärmeitä kuin nauramaan ennalta arvattavalle ja tylsälle juonelle.
 Sunnuntai aamuna tein mulle ja Joonakselle lettutaikinan sekä paistoin lihariisipasteijat uunissa. Joonas on meistä se lettujen paistomestari nii se sai hoitaa sen lettujen paistamisen, koska multa se ei ikinä onnistu! Joko se lettu palaa mustaks tai repeytyy miljoonaan eri osaan, mutta Joonaksen paistamista letuista tulee aina kauniin värisiä ja täydellisen muotoisia.....Minäkö kateellinen, en toki....?  Nyt ootan eniten viikonloppua, koska siitä tulee huippu, mutta saatte vasta viikonloppu postauksessa selville mitä tulee tapahtumaan!

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kuulumisia sängynpohjalta

Aattelin nyt tulla ilmottamaan tänne blogin puolelle, että postauksia tuskin tulee nyt muutamaan päivään, koska oon nyt nii järkyttävässä kuumeessa (39,6), ettei tuu tehtyä mitään muuta kuin makoiltua sängynpohjalla. Värjäsin muuten torstaina sen järkyttävän juurikasvun pois! Yleensä värjään hiukset noin 3-4 viikon välein mutta nyt edellisestä värjäyksestä oli kulunut jo melkein 8 viikkoa! Muutenkin ku mulla on niin tumma juurikasvu, että se oikeen paistaa sieltä vaaleiden hiusten seasta, ei se ole kauheen siistin näköinen. 

Viikonloppuna en juuri tehnyt mitään tän kuumeen takia, mutta perjantaina oli lukiopileet! En oikeen tykänny, paikka oli aivan liian pieni ja liikaa ihmisiä. Tuntui että olisi ollu saunassa ku tanssilattialla oli niin kuuma.. No en mä sielä viihtynytkään ku jotain neljä tuntia ja olin jo yhden aikoihin kotona nukkumassa. Lauantain sitten makoilinki sängyssä kuumeen kourissa, oon ihan varma että vilustuin lukiopileissä ja nyt joudun kärsimään siitä. 

Oon nyt tässä illan mittaan selaillut erilaisia nettikauppoja ja oon jo löytänyt vaikka kuinka paljon ostettavaa, tein lempparijutuista tälläisen kollaasin. Tietenkään rahoja ei tollasiin löydy, mutta aina voi haaveilla eikö nii? 

perjantai 13. huhtikuuta 2012

perjantai 13...

Hei! Tää päivä on mennyt ahertaessa. Mulla on nyt kesälomaan saakka joka perjantai vapaa koulusta, joten viikonloppu alkaa jo torstaina! Aamulla heräsin siihen, että Jassi soitti vähän yli kymmenen ja pyysi mut hakemaan sen koulusta. Olin ihan unenpöppörässä etten vaan jaksanu lähteä ja jatkoin nukkumista. En kuitenkaan saanu unta niin rupesin sitten leipomaan Joonakselle syntymäpäiväkakkua. 

Kakkupohjan teko sujui ihan hyvin, ja siitä tuli tosi kivan näkönen. Ongelmat alkoivat kuorrutuksen ja koristelun kohdalla kun mikään ei meinannut onnistua! Multa loppui kermavaahto kesken ja jouduin lähteen kauppaan hakemaan sitä lisää, kun pääsin kotiin huomasin että suklaanapit unohtu ja takaisin kauppaan. Lopulta sai sen kahden ja puolen tunnin aherruksen jälkeen valmiiksi ja oikeastaan oon tosi ylpee et siitä tuli ees jonkun näkönen kakku! 

Samaan aikaan kun tein kakkua tein myös ruuan, koska äiti pääsee nii myöhään töistä ette se varmaan jaksa tehä ruokaa. Tein sit kanapennepastaa ja se on yks mun lempiruuista. Jos mun pitäs yks ruoka valita, mitä osaisin valmistaa kaikista parhaiten se olis varmaan kanapennepasta. Tästä tulikin tosi ruoka aiheinen postaus.... No nyt suuntaan suihkuun ja rupeen valmistautuun lukiopileisiin!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

i don wanna be that be that cityboy!

Heipsan! Tänään oli taas paluu arkeen, mutta ihan kivalla tavalla. Koulussa meillä oli teemapäivä "Elävä kirjasto", eli meidän kouluun tuli kaikkia eri vähemmistöjen edustajia, joita sitten "lainattiin" ja kirjansa kanssa sai jutella 40 min ja oli lupa kysyä ihan mitä tahansa. Kirjat ihmiset  oli etukäteen arvottuja ja meidän ryhmälle tuli lesbo. Muita vaihtoehtoja oli esim pornotähti, kehonrakentaja, aivovammainen jne jne. Mun käsitys lesboista ja muistakin eritavalla seksiaalisesti suuntautuneista muuttui huimasti! En oo ikinä ennen aatellut et millanen etuoikeus on kun heteroparit saa mennä naimisiin ja voivat adoptoida lapsia, esimerkiksi homoilla tätä mahdollisuutta ei ole, vaikka itse uskon että olipa ihminen miten seksuaalisestisuuntautunut ei se tarkoita, että ihminen olisi yhtään sen huonompi persoona tai vanhempi. Ihan samalla tavalla he osaavat kasvattaa lapsiaan ja pystyvät takaamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön. Tälläkin hetkellä maailmassa on monta miljoonaa ei haluttua lasta, mutta jos homo/lesbo parien adoptio hyväksyttäisiin Suomessa, pystyittäisiin osalla näistä lapsista takaamaan hyvä tulevaisuus. Itse olen aina ollut tosi suvaitsevainen ihminen, eikä minulla ole ennakkoluuloja tummaihoisia tai muita vähemmistöjä kohtaan. Tämä päivä oli tosi silmiä avaava kokemus ja toivon, että tälläisiä järjestetään jatkossakin!
Koulun jälkeen hengasin hetken kotona ja sit piti lähteä liikkariin. Perille päästyäni huomasin, että ulko-ovessa oli lappu jossa luki "Liikkari peruttu". Ajattelin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyödyks ja ajoin mummulle. Siellä auttelin siivouksessa ja söin mummun pulla varastot varmaan tyhjäksi! Illalla tulin Joonakselle ja jään tänne yöksi. Aika moni on taas toivonut, että pistäisin enemmän kuvia päivän asusta, joten tässä tämän päivän asu.
Eli asuna tänään toimi: harmaat vetoketju legginsit Ginatricotista, beige niittitoppi ja pitkä harmaa neule Ginatricotista. Kokeilin tänään myös tollasta keskijakausta ja kiersin otsahiukset niiku tollaselle pyörteelle. Tykkäsin tosta muuten tosi paljon, mutta kun mun jakaus on yleensä tossa sivulla nii hiukset taipuili ihan oman tahtonsa mukaan ja tosta toisesta kierteestä tuli vähän hassun näkönen. Lopuksi vielä todiste siitä ettei Joonaksen kanssa voi ottaa kuvia!


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Easter holiday

Viikonloppu meni mulla tosi kivasti. Perjantaina vaan löhöiltiin Joonaksella leffoja katsoen ja mä olin hirveen väsynyt niin menin varmaan jo kymmeneltä nukkumaan. Lauantai aamupäivällä äiti ja isi tuli hakeen mua Tammelasta kotiin ja mentiin sit koko perhe "pääsiäisaterialle" Pizza Buffaan. En oo oikeen ikinä tykänny sen paikan ruuista, koska ne on tosi kuivan makusia pitsoja ja ei siel oo ees juur mitään ruokaa mistä tykkäisin. Olisin menny mielummin Raxiin mutku sitä täältä pikkukylästä ei löydy.
Syömisen jälkeen Petra tuli hakeen mua ja ajeltiin vaan mautolla ympäriinsä. Ooteltiin siinä sitten aikamme et Werä tulis kotiin. Illalla lähettiin Jokioisille pileisiin, ei me siel kyl kauaa oltu ku lähettiin Forssaan syömään ja lähin siitä kotiin nukkuun. Sunnuntai aamuna sain idean et rupeen tekeen croisantteja. Meillä oli just sopivasti voitaikinaa pakkasessa niin ei tarvinnu ku pyöritellä taikina croisantin muotoon ja pistää uuniin. Oli ihana kerranki syödä aamupalaksi uunituoretta croisanttia! Sunnuntai päivän vietin oikeastaan nukkuen ja syöden, joten siitä ei oo sen enempää kerrottavaa. Sain luettua True Blood sarjan ensimmäisen kirjan loppuun ja onneksi niitä on vielä neljä kappaletta hyllyssä lukematta, sillä oon niin koukussa tohon sarjaan kun joku vaan voi olla!

Tänään menin tutustumaan Borges nimiseen kenttähevoseen, jonka hoitajaksi pääsin. Eniten mua tullaan tarvitsemaan kesällä kisahoitajana, mutta nyt tehtäviini kuuluu Borgesin liikutus maastakäsin ja yleinen hoitaminen. Tultiin omistajan kanssa tosi hyvin juttuun ja toivottavasti Borgesin kanssa kemiat kohtaa niin saisin jatkaa tätä hoiteluu pitempään. Tietenkin ensisijaisesti käyn hoitamassa Jussin hevosia, eikä minua tulla tarvitsemaan tuolla kuin harvoin. Tässä muutamia vanhoja kuvia Borgesista, jotka omistaja lähetti minulle.
Tästä viikonlopusta oli todella vaikea kirjoittaa, koska en tehnyt mitään muuta kun nukuin ja söin. Mahtoikohan rankalla koeviikolla olla osuutta kauheaan väsymykseen? No vaikka olenkin hyvin levännyt ei silti paljon houkuta mennä huomenna takaisin koulun penkille, no onneksi enään alle kaksi kuukautta kesälomaan!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Ylimääräistä höpötystä.

Heti ensimmäisenä pahoittelen melkein kuvatonta postausta, kamera on kotona ja oon nyt Joonaksella. Ajattelin nyt kysyä teidän lukijoiden mielipidettä siitä jos pistäisin tän blogin näkyväks vain kutsutuille henkilöille, eli anonyymit ja ei kirjautuneet ei pääsisi lukemaan blogia ollenkaan. Tätä oon harkinnu sen takia, että haluaisin oikeesti tietää ketä tätä blogia lukee, koska oon saanu sen käsityksen että aika moni lukee tätä anonyyminä. Anonyymeistä ei oo ollut mitään haittaa tai ilkeitä kommentteja ei ole esiintynyt, mutta silti jotenkin ahdistaa että tätä saattaa lukee vaikka 300 ihmistä ja mä en tiedä niistä puoliakaan. Tää nyt oli vaan tälläinen pikainen postaus, todennäkösesti sunnuntaina tulee pitempi, lomasta kertova postaus. Muistakaa pistää mielipiteitä tosta blogin lukijoiden rajaamisesta tonne kommenttiboksiin ja pitäkää todella kiva pääsiäisloma !

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Clothes from Manchester!





Aattelin kirjottaa nyt postauksen tälleen et laitan kaikki kuvat perätyste ja kirjotan tekstiä vasta tänne kuvien alle. Kumpi kirjotustapa on parempi tämä vai tollanen mikä mulla noissa vanhoissa postauksissa on ollut? Tossa on nyt niitä vaatteita Manchesterista, ostin myös muutakin kuten alusvaatteita, mutta niistä melkein kaikki on pesussa niin en voinu niitä kuvailla. Mistä te pidätte eniten?

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Keep calm and continue partying!

Mulla oli tosi kiva viikonloppu! Perjantaina oli äidinkielen "kokeen" vuoro. Eli jokaisen ryhmän piti esittää 20 min kestävä esitelmä aiheista jotka oli jaettu kurssin alussa. Meidän aiheena oli William Shakespeare ja saatiin siitä ainakin omasta mielestäni tosi hyvät arvostelut! Kokeen jälkeen datailin kotona ja ehdin kirjoittaa pari postausta, julkaisen ne joskus sit kun ei oo yhtään ideaa mistä kirjoittaisin. Aattelin et pistän silmät hetkeks kiinni ku väsyttää niin sairaasti, no ei oo vaikee arvata et nukahdin ja heräsin vasta seitsemän aikaan ku tuli puhelu, että miksen oo jo Petran 17v synttäreillä. 

Petralla oli täydet pileet käynnissä ku saavuin sinne. Olinkin sit ainoo ketä oli selvinpäin, mutta kyllä mullakin hauskaa oli! Lähdin kyllä jo yhdentoista jälkeen kotiin ku kaikki alko lähteen jatkoille ja mulla oli niin hirveä päänsärky et kotona menin vaan suoraan nukkumaan. Aamulla Joonas soitti ja herätti mut kertomalla et lähteekin jo tänään Loimaalta kotiin ja sovittiin sit et tuun joskus päivemmällä niille. Luinkin siinä sitten pari kappaletta ruotsia ja tein itelleni ihanan hemmottelu aamupalan! En oo pitkään aikaan syöny niin hyvää aamupalaa, tein siis itelleni sämpylän, jossa oli kaikki hyvät täytteet ja sit äiti oli edellis iltana tehny persikkarahkaa niin oon ahminu sitä nyt koko viikonlopun! Lauantaina ei Joonaksen kaa tehty oikeastaan yhtään mitään kun vaan nukuttiin, joten siitä ei oo mitään kerrottavaa.
Sunnuntai onkin menny OC:tä katsellessa ja ruotsin kokeisiin lukiessa. Ruotsi ei oo mikään mun vahvin aine niin vähän paniikilla oottelen huomista koetta.. Viime kokeesta sain 5 ja pääsin vähän niiku rimaa hipoen läpi niin aattelin et panostan tähän kokeeseen kunnolla ja blogiin kirjoittaminen ei todella taida auttaa siinä. Onko teillä lukijoilla jotain ehdotuksia blogin ulkoasun parantamiseen? Ehdotuksia saa antaa kommenttiboksiin!