sunnuntai 28. syyskuuta 2014

ST. JAMES PARK


Eilisellä Lontoon reissulla päätettiin Aidan ja Selinan kanssa oikaista syksyisen St. James Parkin läpi Buckingham Palacelle ja se olikin loistava ratkaisu. Puisto oli paljon kauniimpi mitä ikinä osasin kuvitella, ymmärrän hyvin miksi monet ihmiset haluavat tulla sinne lauantai piknikille! Puiston eläimet ja linnut oli tosi kesyjä, oravatkin söivät ruokaa ihan kädestä. Aateltiin tyttöjen kanssa tulla joku viikonloppu eväsretkelle puistoon, koska nyt ei keretty kuin pikaisesti kävelemään sen läpi. Todellakin käymisen arvoinen paikka, jos joku on Lontooseen suuntaamassa! 

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

SO CRAZY RIGHT NOW

Tiistaina mun työpäivä alko seitsemältä niinkuin melkein joka aamu nykyään, mun tehtävänä oli hoitaa lapsien aamutoimet ja viedä H kouluun. Lähdetään yleensä puoli yhdeksän jälkeen kävelemään koulua kohti, jotta ehditään hyvissä ajoin ennen kuin portit aukeaa. Käytin kuuden tunnin vapaani käymällä lenkille, pesemällä pyykkiä ja nukkumalla, how interesting is that! Tiistaisin on H:n balettitunti, joten ennen neljää kiirehdettiin sinne. Host äiti toi O:n suoraan koulusta balettistudiolle, koska hostien piti kiiruhtaa joogatunnille. Balettistudio on samalla kadulla kuin kirjasto, joten päätettiin O:n kanssa mennä kirjastoon lueskelemaan baletin ajaksi. Kotiin saavuttuamme lapset leikkivät pihalla sillä aikaa, kun mä valmistin päivälliseksi uuniperunoita papujen kera! Ei näytä miltään gourmee ruualta, mutta on tosi hyvin makusta ja se maittaa lapsille tosi hyvin. Pelattiin vielä Kimblee ennen iltasatua ja nukkumaan menoa. Loppuillan skypettelin ja varasin lentoliput Madridiin. Mulla on siis syysloma 23-29.10 ja päätin matkustaa Madridiin katsomaan ystävääni Milaa. 

Tämä aamu oli tähän astisista varmaa kaikista hankalin. Ensimmäinen kerto kun meinas ihan totaalisesti mennä hermo O:n temppuiluun. O ja mä ei siis tulla ihan hirveen hyvin toimeen ja väännetään päivittäin vaikka minkälaisista asioista. Suurinta ongelmaa tuottaa aamut jolloin häntä ei huvita nousta sängystä tai pukeutua, joten tänäänkin kamppailtiin kyseisen asian kanssa lähemmän 40 minuuttia. Koko aamun satoi kaatamalla vettä, joten kouluun lähtiessä jouduin laittamaan Hoolle kumpparit jalkaan ja sateenvarjon käteen. Mun huolimattomuuden takia jouduttiin vielä palaamaan takaisin, koska unohdin H:n koulukengät eteisen penkille..... Koulun pihalle saapuessamme näytimme molemmat enemmän tai vähemmän uitetuilta rotilta. Näin Selinan ja Saralenan koulun pihalla jatkoimme yhdessä Costaan aamupalalle ja kahville. Patricia liittyi seuraamme hetken päästä. Istuskelimme ja juorusimme noin tunnin, kunnes kaikkien oli lähdettävä erisuuntiin Patricia kotiin pyykkäämään, Saralena Lontooseen hengailemaan ja minä suuntasin Selinan kanssa bussipysäkille. 

Oltiin päätetty lähteä HW:eehen lounaalle, koska molemmilla on joka päivä vapaata 9-15. Päädyttiin syömään Nandosissa, koska Selina ei siellä ole ollut ja sieltä oli kaikista helpoin löytää hänen allergialleen sopivaa ruokaa. Oltiin paikan ensimmäiset ja nälkäiset asiakkaat, pikkuhiljaa paikka kuitenkin alkoi täyttyä ja lähtiessämme ihmiset jo jonottivat vapaita pöytiä. Käytiin vielä pikaisesti Poundworldissä ostamassa juotavaa ja lähdettiin bussilla kotiin.

Loppupäivä onkin mennyt vaatteita silittäessä ja lautapelejä pelatessa! Nyt suuntaan vielä lenkille ennenkuin tulee liian pimeää! Loppuun vielä tän hetken lempibiisi :)




maanantai 22. syyskuuta 2014

SOME PICS AND STUFF


1. Oon ihan innostunu tuoreista vadelmista täällä! Tungen niitä jokapaikkaan aamupuuroon, päivällä salaattiin ja illalla vaan ihan snacksinä. Syön valehtelematta varmaan viisi tollasta rasiaa viikossa.. 2. Aamusin drop offin jälkeen mennään tyttöjen kaa kahville ja aamupuurolle Costaan. 3. Perjantai illan rentoutumista kylvyssä kasvonaamion kera! 4. Palkkapäivänä on helppo hymyillä! 5. Oon yrittäny olla nyt mahdollisimman paljon ulkona, viimeisiä aurinkoisia päiviä viedään ennen kuin alkaa se taukoomaton vesisade.. Ilman viilenemisen huomasi hyvin tänä aamuna kun mittari näytti vain +14 kun käveltiin H.n kanssa kouluun. 5. Viikonloppuna tuhlasin melkein koko palkkani taas vaatteisiin... Mun host isä jo sanoikin, että millä meinaan saada kaikki vaatteet takaisin Suomeen jos tuun joka viikonloppu 3-5 ostoskassin kanssa kaupungilta kotiin! 6. Ihana High Wycombe, tää on näistä lähikaupungeista mulle kaikista mieluisin vierailukohde. 7. Nukuin viikonloppuna aika kehnosti ja se kostautu näin maanantai aamuna. Haukoittelin jatkuvasti ja nukuin koko lasten koulupäivän ajan eli klo 9-15 kunnes oli pakko lähteä hakeen H:ta koulusta! 8. Viikonlopun mäkkiläskeilyä tyttöjen kanssa! Tääl on mäkkiruoka halvempaa kuin Suomessa <3 9. Hymy huulilla työpäivän jälkeen! Koen olevani tosi onnellinen täällä, vaikka välillä onkin vähä ikävä kavereita! 10. Leikittiin kalastusta H:n kanssa aamulla ennen kouluun lähtöä. Ihana tyttö!


perjantai 19. syyskuuta 2014

A LITTLE TRIP TO THE FOREST!

Keskiviikkona hain tämän ihanan tyttösen koulusta ja lounaan jälkeen suunnattiin läheiselle luonnonsuojelualueelle retkeilemään. Pakattii eväät ja H:n kouluprojekti Rusty the Fox reppuun ja lähettiin kävelemään kohti metsiä. H halusi mennä Forest Adventure Routelle, mutta jouduttiin skippaamaan se, koska mulla ei ollut kumisaappaita. Päätettiin keksiä oma adventure route ja kiertää ne kaikista mutaisimmat ja kosteimmat paikat. Katseltiin  sieniä, muurahaispesiä ja oravien leikkejä puissa. Löydettiin myös muutama käpy ja pieniä oksija, joten päätettiin palata aloituspisteeseen ja istahtaa penkille kokoamaan käpylehmiä. Syötiin tässä välissä pieni snack eli voileipää ja retken kunniaksi suklaakeksit! H on kauhea herkkusuu, joten keksejä olisi maittanut useampikin kuin yksi! Etsittiin myyrien koloja ja leikittiin hide and seek. Loppuajasta oltiin jo molemmat niin väsyneitä, että vaan maattiin nurmikolla ja katseltiin pilviä. Kello oli jo yli neljä, joten päätettiin lähteä kotia kohti, että ehditään varmasti päivälliselle.

 Ruuan jälkeen kirjoitettiin Rustyn päiväkirjaan, että kenen kanssa kettu on viettänyt päivän ja mitä se on tehnyt. Rusty siis jaetaan joka päivä eri oppilaalle H.n koulussa, jotta saataisin tietää eri perheiden päivistä ja tavoista.

Kaksi viikkoa siis oon tällä jo oleskellut ja tuntuu, että aika on mennyt hirmu nopeasti! 10 viikon päästä tulen jo Suomeen lomalle say whaaat. Täällä on myöskin ollut todella hyvät säät, pärjää ihan topilla ja shortseilla ja oikeastaan päivittäin lämpöasteet kipuaa reilusti yli 20 asteen. Täällä ei ole myöskään satanut kertaakaan tämän kahden viikon aikana muuta kuin pari kertaa yöllä että se olisi jotenkin haitannut mun oloa täällä. Oon viihtyny hyvin eikä koti ikävää ole ollut ollenkaan. Välillä on tosi yksinäistä kun ei ole vielä tutustunut niin kauheen moneen ihmiseen, mutta sekin toivottavasti korjaantuu jossain vaiheessa :)!

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

WEEKEND!




Perjantaina mun työpäivä loppui klo 16, joten aattelin et vois lähteä Sloughiin shoppaileen ku en oo siellä vielä ollut, mutta totesin kaikkien kauppojen menevän kiinni jo 6pm. Tää on yks tyhmä juttu Englannissa, kaikki vaatekaupat menee tosi aikasin kiinni esim lauantaisinki ne on auki vain 5pm saakka! Tästä asiasta kiukustuneena mun ilta meni sängyssä maaten ja Netflixiä katsellen. 



Lauantai aamuna heräilin puoli yhdeksän aikaan ja makasin sängyssä melkei kymmeneen saakka ennen kuin sain raahattua itseni suihkuun ja laittautumaan. Tuli pieni kiire ja juoksin bussipysäkille juuri ja juuri ehtien bussiin. Saavuin High Wycombeen vähän ennen yhtä ja sain Kialta viestin ettei ehdi aikaisempaan junaan ja tulee vähän myöhässä. Aamuisen kiireen takia mulla oli jäänyt aamupala välistä, joten kävin pikaisesti syömässä aamupalan ja suuntasin kohti Primarkkia. Ehdin shoppailla tovin kunnes Kia soitti olevansa tulossa kohti Primarkkia ja jatkoimme shoppailua yhdessä. Bongattiin yöpuku osaltolta Muumi yöpukuja! Siis mitä ihmettä Muumi kuosia Primarkissa!? Hämmästyksemme tiivistyy hyvin Kian ilmeessä.



Meillä alkoi oleen jo kauhea nälkä, joten päädyttiin Pizza Expressiin syömään. Pizza oli todella hyvää ja olin jo niin täynnä, että aatteli skipata jälkiruuan mutta Kia manipuloi mun ottamaan vielä jälkkäriksi jätskiä. Kuten kuvasta huomaatte toi Kian suklaakakku taustalla näyttää kyllä puolet houkuttelevammalta kuin mun jätskit! Pizza Express oli muuten tosi kiva paikka, mutta meidän tarjoilija oli vähän outo. Se unohteli kokoajan kaikkia pikku juttuja esim laskutti meitä väärin ja si ku huomatettiin siitä se oli jotenki tosi tyly. 



Ruuan jälkeen palattiin takaisin Primarkkiin, koska ei vielä oltu ehditty kiertään kaikkea ennen kuin nälkä yllätti. Mä sain tuhlattua melkein 70 puntaa, vois alkaa elää hieman säästeliämpää elämää! Primarkin jälkeen kierreltiin vielä muutama muu kauppa ja sattumalta tavattiin myös pari suomalaista au pair tyttöä! Täällä seudulla törmää yllättävän usein suomalaisiin oli se sitten metrossa kuulee jonkun puhuvan suomea tai sitten ostoskeskuksissa. Käytiin vielä nopeasti punnankaupassa hakemassa karkkia "rankkaa" Mä suuntasin bussilla kotiin ja Kia lähti kohti juna-asemaa.



Sunnuntai aamuna havahduin siihen kun puhelin tärisi yöpöydällä. Mun melkein naapurissa asuva espanjalainen au pair Aida pisti viestiä joskos tehtäis jotain kivaa tänään yhdessä. Sovittuun että mennään Sloughiin (hieman Turkua väkiluvultaan pienempi kaupunki) kiertelemään kun ei kumpikaan olla siellä ennen käyty. Tavattiin Costassa kahentoista aikaan juotiin aamukahvit ja suunnattiin bussipysäkille. Jouduttiin odotteleen hetki, koska bussit oli taas myöhässä. Täällä melkein poikkeuksetta bussit on noin 5-10 min myöhässä. Bussi matka Sloughiin oli lyhyt ehkä 15 minuuttia? Eron High Wycombeen huomasi kyllä heti. Slough on enemmän sellainen ränsistynyt kaupunki. Roskia on pitkin katuja, talot ovat paljon huonommassa kunnossa, ihmiset paljon sotkuisempia ja kadunkulmissa notkuu ns. "jengi" porukkaa. Queensmere Shopping Centre oli myös paljon huonommassa kunnossa kuin HW:een Eden Centre. 



Ekana mentiin Primarkkiin, koska Aida ei ollut Englannissa olo aikanaan siellä vielä käynyt. Käytiin Mäkkärissä syömässä ja kierreltiin muutamat kaupat, mutta valikoima oli oikeastaan aika huono. Ostin vain puuterin ja meikinpoistoaineen Superdrugista ja nahkahousut River Islandista. Aidakaan ei ostanut kuin hieman karkkia punnankaupasta. Kierreltiin aluetta vielä hetki, mutta päätettiin lähteä kello viiden bussilla takaisin Farnham Commoniin. Aida lähti vielä jatkamaan iltaa itävaltalaisen au pairin Selinan kanssa meidän vakkari pubiin Stag and Houndsiin, mutta mä aattelin säästää hieman rahaa ja suunnata kotiin skypettelemään Suomeen. 

tiistai 16. syyskuuta 2014

MY NORMAL WORKSCHEDULE!

Tässä on ns. kopio mun viikottaisista työaikatauluista. Viikonloput ovat siis yleensä vapaita ellei vanhemmilla ole joku meno (työmatka, juhlat jne). Itse koen työpäivät helpoiksi ja kaikkia hommia ei ole pakko saada valmiiksi vaan yleensä perjantai on omistettu kesken jääneille hommille esim. jos en ole saanut silitettyä kaikkia vaatteita jonain muuna päivänä. Onko muilla au paireilla samantyylisiä työviikkoja :)?

Mulle kuuluu siis viikkosiivous, josta maksetaan extraa. Joka toinen viikko siivoon alakerran(keittiö, kuraeteinen, lasten leikkihuone, olkkari ja etuoven eteinen) ja joka toinen viikko yläkerran (mun huone, rappuset, lasten makuuhuone ja vierashuone), koska mun ei tarvi siivota vanhempien makuuhuonetta ja heidän kylpyhuonetta, siivoan keittiön ja mun vessan joka viikko. Tähän kuluu aikaa noin 2-3 tuntia joka keskiviikko tai torstai.

Joka päiväisiä siivoustöitä on: Keittiön, leikkihuoneen ja eteisen lakaisu harjalla. Eteisen maton ravistelu ulkona. Tiskikoneen tyhjennys/täyttäminen silloin kun sen näkee tarpeelliseksi. Keittiötasojen pyyhkiminen kostealla rätillä työvuoron päätteeksi. 

Maanantai: 
 13:30-18:00 Hae H koulusta klo 13:30, syökää välipala klo 15 aikoihin. Viettäkää aikaa yhdessä esim. leikkikää ulkona, piirtäkää, lukekaa kirjoja. Kun host äiti tulee kotiin siivoa lasten piirrustusväline kaappi ja kenkävarasto. Päivällinen noin kello 17.30. Pese pyykkiä jos kerkiät.

Tiistai: 
13:30-19:00 Hae H koulusta klo 13:30, syökää välipala klo 15 aikoihin. Viettäkää aikaa yhdessä esim. leikkikää ulkona, piirtäkää, lukekaa kirjoja. Laita H valmiiksi balettituntia varten ja vie hänet sinne (alkaa kello 16:00, H tietää minne mennä). Kun tulette kotiin leikkikää. Anna lapsille päivällinen noin 17.30 ja pistä heidät valmiiksi nukkumaan menoa varten (kylvetys, hampaiden pesu jne). Pelatkaa jotakin lautapeliä ennen nukkumaan menoa ja lue iltasatu. Lapset nukkumaan noin 19.00, O saa vielä lukea kirjoja, mutta sängyssä täytyy pysyä. Lapsenvahtimista siihen saakka kun tulemme kotiin. Voit tehdä mitä haluat esim. katsella elokuvia olkkarissa tai mennä nukkumaan. 

Keskiviikko:
07:15-8:50 Herätä lapset, syökää aamupala, hampaitten pesu ja koulupukujen pukeminen. Lasten täytyy olla valmiita lähtöön (O lähtee noin klo 7:45) muista pakata eväsrasiat! Siivoa pöytä aamupalatarvikkeista ja vie H kouluun 8:50 mennessä. Viikkosiivous tänään tai torstaina.
13:30-16:50 Hae H koulusta, syökää lounas koulun jälkeen. Vie H retkelle Burham Beechesiin (läheinen luonnonsuojelualue) ja ottakaa välipalaa mukaan. 

Torstai:
07:15-8:50 Herätä lapset, syökää aamupala, hampaitten pesu ja koulupukujen pukeminen. Lasten täytyy olla valmiita lähtöön (O lähtee noin klo 7:45) muista pakata eväsrasiat! Siivoa pöytä aamupalatarvikkeista ja vie H kouluun 8:50 mennessä.
13:30-18:00 Hae H koulusta, syökää lounasta, leikkikää ulkona ja käykää kirjastossa lukemassa kirjoja. Anna välipala kello kolmen aikoihin. Kun host äiti on kotona pyykin pesua, vaatteiden silitystä ja muuta siistimistä.

Perjantai:
15.00-19.00 Jatka kesken jääneitä töitä jos niitä on (esim silitys ja pyykkäys) ja lasten kanssa leikkimistä. Haluatko kokata illallisen?


lauantai 13. syyskuuta 2014

VIIKON OSTOKSET!



1. Musta hapsureppu 10£  ¨
2. CB itseruskettavan levityshanska 2£  
3. Mustat alushousut 3kpl/3£ 
4. Musta pipo 2£ 
5. Minion ja mopsisukat 1£ per sukat 
6. Paavo Pesusieni alkkarit 2kpl/2£ 
7. Kännykkäpussi 2.50£
8. Leijona paita työpaidaksi 3£
9. Minion yöpaita 8£ 
10. Sifonki paita 8£ 
11. Mustat farkut 7£ 
12. Tohvelit 5£ 
13.Karkit 1£
14. Recovery Oil ihoöljy 1£
15. Mutanaamio 1£
16. Sunkissed itseruskettava 1£
17. Käsidesi 1£
18. Selvityssuihke 1£
19. Kynsilakka 1£
20. Hiuspyyhe 1£
21. Toppaliivi 12£
22. Legginssit 8£
23. Kahvimuki 2£