maanantai 2. tammikuuta 2012

Happy New Year

Hyvää uuttavuotta rakkaat lukijat, joita on jo 70! En olis ikinä uskonut et niin moni olis kiinnostunu mun elämästä! Perjantaina lähdettiin Joonaksen kanssa tuhlaamaan joululahja rahoja, tai siis mä tuhlasin ja Joonas kanto ostoskasseja. En löytänyt juuri mitään ostettavaa, kierreltiin samoja kauppoja läpi varmaankin kaksi tuntia, mutta mukaan tarttui vaan leopardikuvioinen hame, farkut ja yli-polven saappaat. Saappaita olen etsinyt varmaan puolivuotta ja vihdoin löysin täydelliset saappaat Tapakselta. Kuvia vaatteista tulee huomenna.


Uusvuosi vietettiin Joonaksen kanssa. Alkuillasta oltiin Joonaksen kotona aloittelemassa ja ampumassa raketteja. Noin kahdentoista aikoihin lähdettiin torille tapaamaan kavereita ja katsomaan ilotulitusta. Kierreltiin torilla kavereita etsien ja tuttuja näkyikin valtavamäärä. 

 Torilla tuli kuitenkin nopeasti kylmä, pakkasta oli -6 astetta ja se tuntui todella kylmältä monen plussa päivän jälkeen. Torilta suunnasttiin It Adminaan, kaverin 18v synttäripippaloihin, mutta synttärisankari ei ollut edes paikalla vaan oli lähteny baariin niin ei mekään sit jaksettu siellä kauaa olla.
Kotiin päästin joskus vähän ennen kolmea ja nukahdin melkein samantien, vaikka Joonas katsoi vielä pari jaksoa South Parkkia. Herättiin tänään noin kolmen aikoihin ja siinä vaiheessa tajuntaan iski tieto huomenna jatkuvasta koulusta.... Koko loman ajan olen heräillyt siinä 13-16 aikoihin ja huomenna pitäis olla koulussa kymmeneltä, ei tuu onnistuun. Kuinka moni teistä joutuu menemään huomenna kouluun?

10 kommenttia:

  1. Meitsillä on hei herätys 6:40, että oo ihan onnellinen siitä, että saat nukkua ainaki yheksään :-D

    VastaaPoista
  2. No onneks huomenna on kymmenen aamu, oisin tehny varmaa kuolemaa aamulla jos oisin menny kaheksaa :D

    VastaaPoista
  3. mulla on vielä viikko lomaa :D

    VastaaPoista
  4. Santsu: Nauti lomasta vielä kun voit :D!

    VastaaPoista
  5. Kieltämättä oli kyllä vähän tööt olo koko päivän ku menin vasta yheltä nukkumaan ja heräsin puolen tunni välei :--D tuntu ku ois ollu kännissä vieläki..

    VastaaPoista
  6. Aijaa Milja on valmentanu sua <: cool. Ja pidä hauskaa, mulla alkaa koulu vasta maanantaina (;

    VastaaPoista
  7. Onzq: Alkaispa mullakin koulu vasta maanantaina :(

    VastaaPoista
  8. kiitoksia (=! Ja aivan IHANA blogi sullakin!

    VastaaPoista
  9. sulla on tosi kiva blogi:) sait uuden lukijan!

    VastaaPoista
  10. Jennnnniii: Kiva kuulla että tykkäsit :)! Toivomasi videopostaus on tulossa kunhan keksin aiheen :D

    VastaaPoista