sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tampereen Senssi

Moi! Eilen ei oikeen tapahtunut mitään niin päätin et kirjoitan nyt vaan pelkästä perjantaista. Oltiin jo viikkoa aikaisemmin sovittu et perjantaina oon taas pitkästä aikaa Janitan kanssa, alkuillasta vietettiin iltaa Jantulla, syötiin, laittauduttiin ja aloteltiin juomista. Mietittiin pitkään et mihin baariin lähettäis ja ahkeran googlailun jälkeen päätettiin et mennään Tampereen Senssii. Mua oli jo usempaan kertaan varotettu, et jos lähetään Tampereelle barriin niin ei ainaka Senssi eikä Tivoli. Päätettiin sit uhmata kaikkia varotuksia ja mentiin Janitan poikaystävän kyydillä Tampereelle. 
kuva ei oo mun ottama
 Matka Tampereelle oli jotain nii hauskaa. Jere setitti riimejä taas tapansa mukaan. Multa tosin loppu juomat jo ennen ku päästiin Tampereelle, mutta ei se menoo haitannu. Ei ollut mitään ongelmia päästä sisälle, juteltiin siinä pihalla hetki mukavia portsarin kaa. En ymmärrä miks kaikki on haukkunu Senssiä, mun mielestä se oli ihan kiva paikka ja todella halvat hinnat(!). Tykkäsin ku siel oli monta kerrosta mis pysty juomaan ja muuten vaan istuskeleen. Voisin ihan hyvin lähtee uudelleen jos rahatilanne vaan ois kunnossa. Oltiin Forssassa joskus kolmen aikoihin, napatiin Joonas kyytiin, josta Aku heitti mut ja Joonaksen nukkumaan. Perjantai oli kyllä niin hauska ilta, että pakko ottaa lähiaikoina uusiksi :)!

29 kommenttia:

  1. Hui siis oletko kaheksantoista? Luulin et oot -95 :D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Olen -95, että ihan oikein luulit :)

    VastaaPoista
  3. Mitä te oikein teette että pääsette baariiin? :D
    -toinen -95

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: No joskus vaan kävelen sisään ja toivon ettei poke kysy papereita. Jos on jonkun kaverin paperit tai väärennetyt, niin näytän ne automaattisesti :D. Ikinä ei oo kyl käyny niin etten ois päässy sisään :)

    VastaaPoista
  5. Nyt laski sun pisteet nolliin. tosi fiksua touhua.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: Mitäs kamalaa oon nyt tehnyt :D?

    VastaaPoista
  7. ei oo ehkä ihan järkevää mainostaa netissä sitä, että pääsee alaikäsenä baariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olin tulossa sanomaan..

      Poista
    2. hohohohhohohho anonyymi ihan normaalia tollanenkin jo

      Poista
  8. Anonyymi: Tämän postauksen tavoite ei ole "mainostaa että pääsen alaikäisenä baariin" vaan kertoa perjantain tapahtumista jos et huomannut :)

    VastaaPoista
  9. Et varmaan vielä tiedä, mutta eräs Forssalainen tyttökolmikko aikoo ilmiantaa paperisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: Ei ne ollu mun paperit ja ne on takaisin oikealla omistajallaan niin ei haittaa yhtään :D

      Poista
  10. mitä vittua , miten muka veera nyt ''mainostaa.'' Mitäs luette tän postauksen jos veera sitä ny si mainostaa?=D ei vitun anot kirjottakaa enskerral omal nimel :) ainii ja tää on blogi. omaa blogii saa kirjottaa mitä itte haluu. ei joittenki randon anonyymie tarvi tulla vinkuu et mainostaa sitä.

    VastaaPoista
  11. Voi olla et oon väärässä, mut musta en mitenkään leiju täs postauksessa et oon päässy baariin? Kerroin illan tapahtumista ja mielipiteeni baarista, mun mielestä blogi on paikka missä mä just voin kertoa oman mielipiteeni? Mun lisäksi ainoastaan kaksi ihmistä tietää kenen papereilla menin, enkä usko että ne mua ilmiantais :)

    VastaaPoista
  12. Mitä nää anonyymit täällä kitisee :D Ei se nyt niin ihmeellistä sinne baariin oo päästä, et sitä tarvis "mainostaa". Ja jos ne sit päästää alaikäsiä/ei kato papereita kunnolla tai ollenkaa, niin se on sit sen baarin ongelma :)

    VastaaPoista
  13. kateelliset anot .... :---DDDDDDDDD

    VastaaPoista
  14. Ehkä se senssi vaikutti vaan sen vuoks hyvält paikalt, koska olit siel laittomasti? ittestä ainaski tuntu sillo ku oli ala-ikäne et kaikki baarit mihi vaa sisää pääs ni oli tosi jeees, nyt ku on jo oikeesti ikää niin ne paikat kyl tuntuu niiin surkeilt mis joskus kävi! :D

    VastaaPoista
  15. huhhuh mitä touhua :) onnea niille jotka ilmiantaa, toivottavasti ilmiantaa oikean henkilön ja tietää millä papereilla menit sisälle. :D itse mukana olleena voin kertoo ettei sulta edes kysytty papereita niin rauhottukaa sit jo.....

    VastaaPoista
  16. eiköhän se oo veeran ihan oma asia että meneekö se baariin alaikäsenä vai ei :D ei siitä pitäis muille paljon haittaa olla jos toiset haluu pitää hauskaa ja vaikka mennä baariin alaikäsenä.oikeesti nauran näitä anonyymejä niin paljon, jos tulee kirjottamaan tänne niin tottakai voi omalla nimelläkin kirjottaa :-D ja niinku milla sano niin eiköös se oo baarin oma ongelma jos ei kato kaikilta papereita. lisäks se on aika lapsellista ilmiantaa toinen tollasesta, kun ei se kuitenkaa kuulu niille hevon vittuakaa :D kasvakaa oikeesti aikuisiks jo ihmiset

    VastaaPoista
  17. veera tiivisti asian aika hyvin :)

    VastaaPoista
  18. Ihanat anonyymit <3 No ei vaa. Okei ite en tykkää siitä, että alaikäiset menee baariin juomaan, mutta eipäs oo mun asia eikä tää nyt mitenkään sun pointseja mun silmissä laskenut. Ihan kiva blogi kumminki (--:

    http://iwantedtobe-a-bigboy.blogspot.com/

    VastaaPoista
  19. veera hei..... sad, asiasta on ilmotettu senssiin ja ne lupas tutkia asiaa "ja pitää huolen ettei näin pääse enää käymään". ooota aikaas, ei sulla oo ku enää vuosi nii saat oikeestikki käydä siellä. mieti si että haluutko ite kattella vuotta, paria nuorempia siellä sit ku ite oot BAARI-ikäinen.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi: En tajua miks tässä on ongelma jos KERRAN käyn baaris :D Itseasiassa mulla on melkein kaks vuotta baari ikään :)

    VastaaPoista
  21. voi nolo.......... :-----DDDDDDD eihhuhuhuhuhuh

    VastaaPoista
  22. ^ ja pakko sanoo noist anonyymeist jotka on kommentoinu et 'järkee mainostaa et on päässy alaikäsen baarii' siis tännehän postataa mitä kivaa itel on tapahtunu :):)

    VastaaPoista
  23. annikA: Kiva et tykkäät, en mielestäni mitenkä mainostanu et pääsin baariin vaan kerroin päivän tapahtumat :D mut en paljoo välitä jos tulee anonyyminä vinkumaan.

    VastaaPoista