perjantai 2. maaliskuuta 2012

Englanti, day I

Heipsan lukijat, olen taas takaisin Suomen ihanissa loskakeleissä! Kirjoitan tähän postaukseen nyt ekan päivän tapahtumia Manchesterista. Oon miettinyt että haluutteko, että kerron matkasta päivä per postaus vai laitanko yhteen postaukseen monen päivän tapahtumat? Mielipiteitä saa laittaa kommenttilaatikkoon.


 Perjantaina lähdettiin Forssasta 12 aikoihin ajamaan kohti lentokenttää. Hoidettiin matkaselvitykset ja läpivalaisut pois alta ja kierreltiin hieman taxfreessä. Käytiin myös syömässä sämpylät ennen lentokoneeseen menoa. Lentokone lähti neljältä ja ehdin jo pelätä, että mun korvat varmaan räjähtää, koska olin juuri ollut kaks viikkoa kipeänä kuitenkin lento meni tosihyvin ja ehdin vähän nukkuunkin sinä aikana. Manchesterin lentokentällä otettiin taksi hotellille, mikä sijaitsi noin 300 metrin päässä Manchesterin isosta Arndale shoppailukeskuksesta. 


 Meidän hotellihuone oli ihana! Meillä oli tosi iso kylpyhuone, melkein kaksmetriä leveä sänky, oma jääkaappi, taulutelkkari ja tosi paljon kaappitilaa. Purettiin sit vähän laukkuja ja vaan loikoiltiin sängyllä katsoen telkkaria, kun oltiin hetki levätty päättettiin lähtee käveleen kaupungille. Piti vaan käydä pikasesti Priarkissa katsomassa millasii vaatteita vois huomenna shoppailla, mutta jäätiinki sit vähän pidemmäks aikaa kun Pape haluski alkaa jo shoppaileen. Lopulta Pape ei ostanut ku vaan legginsit ja päätettiin kävellä takasin hotellille, koska alko oleen jo niin myöhä ja täytyis vielä joku ruokapaikkakin etsiä.


Kierreltiin kaupungilla varmaan kaksituntia etsien sopivaa ruokapaikkaa, koska ei haluttu mennä mihinkään mäkkiin tai Subwayhin. Etittiin englantilaistyylistä pubia mistä ois saanu perus englantilaista ruokaa kuten esim fish&chips, no kysyttiin sit neuvoo yheltä poikaporukalta ja ne sano et Manchesterissa ei juur enää oo sellasia paikkajo, koska kaikki iso ruokaketjut kuten Subway vie niiden asiakkaat. Jouduttiin sit tyytymään hotellin ravintolan ruokiin. Tilasin tosi hyvänmakusen porsaankyljyksen ja siihen ranskiksia. En oo varmaan ikinä syönyt niin hyvin tehtyä possua! Ruuan jälkeen palattiin hotellille ja aikaerosta väsyneenä mentiin nukkumaan jo ennen yhtätoista.

8 kommenttia:

  1. KIRJOTA TOISEST PÄIVÄST JO KIITOS!! haluun nähä lisää owowowo :3 hihi

    VastaaPoista
  2. Anniina: Huomenna! Ku en jaksa ny ku oon ihan väsy :D

    VastaaPoista
  3. kenen kaa olit siel reissus? :) tosi kiva banneri ja lisää näitä Manchester juttuja ;) !

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Papen ja Papen vanhempien kanssa :)

    VastaaPoista
  5. Päivä per postaus on ihan hyvä,kunhan et kumminkaan tee tikusta asiaa. Jos jonain päivänä ei tapahtunu mitään ihmeellistä/erikoista,niin voi laittaa parikin samaan.
    Oliks sulla ja Papella toi oma huone ja sen porukoilla toinen vai?

    VastaaPoista
  6. Se_Perinteinen: Meillä oli oma huone ja papen vanhemmilla oma :)

    VastaaPoista
  7. Dispis: Niimpä :( ehkä munki kannattais ruveta käymään siel solariumis :D

    VastaaPoista