tiistai 17. heinäkuuta 2012

Sateista mökkeilyä!

Mun piti alunperin kertoa viikonlopun mökkireissusta, mutta samalla ku latasin kuvia tähän postaukseen päätin käydä kattomassa 10 pv sääennusteen..... Siis oikeesti ei jumalauta tää on Suomi eikä mikään helvetin sademetsä! Oon koko kesän oottanut et koska alkaa ne helteet ettei tarvi palella ja nyt alkaa tuntuu ettei niitä varmaan koskaan tuu tai oikeastaan mun tuurilla ne miljoonan asteen helteet alkaa juuri sillä hetkellä kun mä astun koulunovista sisään....Ärsyttää!! Onneksi viikonloppu sujui ihan kivasti sateista huolimatta.


Lähdettiin perjantainä noin neljän aikoihin ajamaan kohti Suodenniemeä, matka tosin tyssäsi lyhyeen. Humppilan sillankorjaustyön vuoksi jouduttiin jonottaan noin puolitunti yli kilometrin mittaisessa letkassa, onneks mulla oli Cosmopolitaneja mukana nii ei käyny aika pitkäks. Monen mutkan kautta päästiin mökille noin 2,5 tunnin reissaamisen jälkeen. Juotiin kahvit ukin ja mummin kanssa, jonka jälkeen suunnattiin Joonaksen kanssa rantaan irrottamaan venettä. Kalasteltiin ja soudeltiin iltaan saakka, jolloin päätettiin palata rantaan  11 kalan saaliin kanssa. Oli ihana päästä suoraan saunaan kylmästä ulkoilmasta!


Aamulla suunnattiin mummin kanssa "keskustaan" kaupalle ja moikkaamaan mun isoisomummua. Joonas jäi mökille nukkumaan ja Ukki leikkaamaan ruohoa. Ihmeteltiin,että miks Suodenniemen urheilukentällä oli niin paljon porukkaa ja päätettiin mennä kattomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Urheilukentälle oli järjestetty joku vanhojen autojen/traktorien  esittelypaikka ja siellä oli ihan hirveesti kaikkia hienoja autoja! Oma lemppari oli toi vaaleensininen mistä tosin sain kuvan vasta sitten ku oltiin jo matkalla takaisin mökille.. Ilta vietettiin taas pelkästään kalastaen ja aamulla lähdettiin noin kahdentoista aikoihin ajamaan kohti kotia. Enskertaan odotan innolla sillä sain tietää, että mökille rakennetaan uima-allas ja todennäköisesti kaivaustyöt aloitetaan tällä viikolla :)!

4 kommenttia: