lauantai 25. elokuuta 2012

KUULUMISIA!

Anteeksi tää pieni hiljaiselo täällä blogin puolella, saadaan netti tähän kämppään vastaa kuun lopussa, joten postauksien teko on ollut varsin haastavaa. Tällähetkellä ihana naapurimme päätti laittaa nettinsä päälle, joten pääsen tässä pikapikaa postausta kirjoittelemaan. Paljon on tapahtunu tänä aikana, muutto tuli ja meni, Polkashopin paketti odottaa postissa noutajaa ja eilen pidettiin tyttöjen kesken leffa-ilta.
 
Kuvasin asunnosta jo videopostauksen, mutta ilman nettiä en oo saanu sitä tänne blogin puolelle laitettua. Muutto oli siis viime lauantaina eli tasan viikko ollaan tässä kämpässä asusteltu. Muutto sujuin kaikinpuolin hyvin, meillä oli myös kivasti porukkaa muuttoapuna. Ollaan myös viihdytty tosi hyvin, tää on kauheen rauhallinen talo paitsi naapurin muija vietiin eilen putkaan ja naapurit on ollu tosi mukavia ja auttavaisia. Parin viikon päästä pitäis tehdä vielä reissu Ikeaan hakemaan muutamaa must have- tavaraa!
 
Sain myös iloisen puhelun äidiltä,että mun Polkashopin paketti on saapunut postiin ja ois noudettavissa. En sitten eilen enään jaksanut lähteä ajamaan postiin, joten paketin haku siirtyy maanantaille. Mulla oli pienoisia ongelmia ton Polkashopin paketin kanssa, koska mun piti tiettynä päivänä ilmoittaa mitä vaatteita halua ja satuin juuri silloin olemaan siellä sairaalassa. Pistin sitten heti kun pääsin sairaalasta sähköpostia Polkashopille ja pahoittelin viivästystä, mutta mun sähköpostit ei ollukkaan mennyt perille. Lopulta yksi mun sähköposteista tavoitti Polkashopin yhteyshenkilöt ja he kertoivat että kyseinen tuote on loppuunmyyty ja sitä on tulossa lisää Englannin keskusvarastolta. Noin viikon päästä ilmoituksesta paketti saapui sitten tänne.
 
Eilen sain häädettyä Joonaksen pois kämpiltä ja kutsuin tyttöjä tänne viettämään iltaa, jopa Suski pääsi tulemaan Pirkkalasta asti! Oltiin sovittu tyttöjen kanssa, että jokainen tuo jotain syötävää ja mä lupasin hoitaa tortillojen kokkauksen.  Syömisen jälkeen suunnattiin sohvalle hirveän karkki/limpsa/sipsi/popcorni määrän kanssa. Ensimmäisenä leffana katsottiin The Hunger Games eli Nälkäpeli, olin aika hämmästynyt että olin porukasta ainoa joka oli nähnyt sen jo ennestään. Nälkäpelin jälkeen lähdettiin hetkeksi kiertelemään keskustassa ja moikkaamaan kavereita, autettiin myös sammunut henkilö pihalta omaan kämppäänsä nukkumaan. Kämpillä takaisin oltiin noin puoli kahden aikoihin. Tytöt halusivat vielä katsoa Vettä Elefanteille ja mä päätin suunnata nukkumaan. Saa nähdä mitä tänään keksitään !

4 kommenttia:

  1. Asutko nyt omassa kämpässä, Joonaksen kans vai porukoiden kans?

    VastaaPoista
  2. 17vuotiaana leikkii kotia, ja kolmekymppisenä miettii, et mihin se nuoruus meni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeks mitä :D? Nautin nuoruudestani siinä missä muutkin mun ikäset, ei se sitä tarkota et jos asun poikaystävän kanssa et leikkisin kotia. ps. en oo 17 ;)

      Poista