tiistai 1. marraskuuta 2011

Blogihaaste: Day 2

Päivä 2 - Ensirakkautesi.


Jokainen ihminen määrittelee rakkauden eritavalla. Jotkut rakastuvat helposti ja toiset eivät koskaan. Itse luulen kuuluvani tähän helposti rakastuvien porukkaan, kun rakastun niin rakastun sitten kunnolla ja välillä tulee myös sattumaan jos suinpäin rakastuu eikä ajattele järjellä vaan sydämmellä. En ole kyllä koskaan katunut, jos olen rakastanut.

Ensirakkauteni oli ensimmäinen kunnon poikaystäväni. Tutustuimme kavereiden kautta ja kesällä 2010 liikuimme paljon yhdessä, aluksi vain kavereina mutta sitten juttu lähti syventymään. Alku syksystä aloimme "virallisesti" seurustelemaan ja suhde kesti 5 kk. Koin paljon ihania asioita suhteen aikana, enkä todellakaan kadu mitään! Olemme nykyäänki todella hyvissä väleissä ja tiedän, että jos tulee murheita voin aina soittaa hänelle. Suhteen loppuminen oli kova paikka ja surin sitä monta kuukautta. Hän kuitenkin jatkoi elämäänsä ja niin päätin itsekin tehdä ja nykyään olen ollut onnellisessa parisuhteessa puoli vuotta ja toivottavasti vielä paljon piteempäänkin!

<3: Veera

3 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kiva blogi!:) ja annoin sulle tunnustuksen haasteessani!:) käy lukemassa blogistani!;)

    VastaaPoista
  2. Hihi, itekki teen jsutiin tätä haastetta, mut joulukalenterin muodossa :D mutuen hyvä, mut pakko pistää vipinää jokapäivä postauksien muodossa ;p

    ps. Hirveen kiva blogi ♥ (hirveen kiva? hmhmhm, ei siis hieveä vaan oikeesti kivä :D)

    http://ellysin.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Ellysi: Juu mulla nää haastepostaukset on vähän jääny ku oli koeviikko ja kaikkee mut voi kyllä jatkaa jossain vaiheessa :)! Kiva että tykkäsit :)!

    VastaaPoista