perjantai 30. joulukuuta 2011

To The Cape "Osku"

Tässä vaiheessa varoitan, että kaikki hevosvihaajat voivat suosiolla jättää tämän postauksen lukematta, sillä luvassa on pelkästään Oskusta kertova postaus. Tässä teille hieman taustatietoa: Osku on lämminverinen ja ex-ravuri, silloin kun ostin Oskun se ei osannut mitään muuta kuin käynnin ja kiitoravin. Osku oli myös todella arka, päähän ei saanut koskea, miehiä se ei päästänyt edes lähelle. Kengityksessa oli omat ongelmansa kun Osku ei  millään olisi halunnut nostaa toista takajalkaa, tästä tapeltiin monen kengittäjän kanssa kunnes löytyi kengittäjä joka pärjäsi Oskulle.

Luottamusta alettiin rakentaa hiljalleen, vietin paljon aikaa vain harjaillen ja huomioiden Oskua. Kuntoa kohotettiin, ratsastin Oskulla hiittilenkkiä kiitoravissa, välillä rämmittiin metsässä tai juostiin jyrkkiä mäkiä ylös. Osku oli ostoaikana myös erittäin laiha ja lihakseton, joten pistin ruokinnan uusiksi. Osku oli ennen syönyt pelkkää kauraa, joka ei sopinut Oskun mahalle ja antoi aivan liikaa energiaa. Vaihdoin Oskun ruoaksi Racing Peacemaker ja saatin hankittua lisää massaa, ilman turhia energioita. Kesällä  Osku pääsi laitumella ja silloin varsinainen muutois tapahtui! Osku sai kesän aikana hurjasti lisää lihaa luiden ympärille ja näytti kesän jälkeen varsin terveeltä ja hyvinvoivalta. Ratsastuksessa oltiin kehitytty myös! Osku meni jo suht rauhallista ravia, nosti laukat, ei kompuroinut enään niin paljon ja jos jostain Osku piti niin se oli hyppääminen. Osku rakastaa hyppäämistä, parhaimmillaan sillä on hypätty 110cm ja pienet esteet se hyppää hurjalla ilmavaralla.
Osku jouduttiin kuitenkin myymään 2010 joulukuussa, jolloin se oli ollut mulla melkein 3 vuotta. Oskun osti minua vuoden nuorempi Ira, joka edelleen omistaa Oskun. Eilen kävimme äidin kanssa katsomassa Oskun kuulumisia, enhän ollut sitä yli vuoteen nähnyt.

Saavuimme tallille joskus 12 aikoihin ja Ira oli jo ratsastamassa kentällä. Ensimmäinen ajatus oli "onpa se saanut hirveesti lisää lihaksia ja näyttää tosi isolta". Osku on oikeastikkin iso hevonen, säkäkorkeus on 173cm ja nykyään se on jo aika muhku. Ira siinä ratsasteli hetken ja kysyi haluisinko tulla itse kokeilemaan. Kiipesin selkään ja menin käyntiä hetken. Ravissa huomasin Oskun saaneen hirveästi lisää tasapainoa ja taipuu jo todella hyvin. Osku ei enään myöskään vetänyt tuhatta ja sataan vaan ravikin oli kivan rauhallista ja liikkeet isoja. Ratsastukseni jälkeen Ira laukkauli vielä pari kierrosta ja lähti maastoon kävelemään. Kaikista ihanin tässä reissussa oli nähdä että Osku on todella hyvässä hoidossa ja saa niin paljon huomiota kuin se ansaitsee. 

Iran ja Oskun kuulumisia voit myös seurata blogista: New Beginning

7 kommenttia:

  1. toivottavasti tuut uudestaankin :) !

    VastaaPoista
  2. Hei mistä Osku on ostettu? kun vanhan kaverini isällä oli joskus tuon niminen ravuri ja sitä kävin joskus hoitamassa ja rapsuttelemassa :)

    VastaaPoista
  3. Ira: Tottakai tulen :)!

    Anonyymi: Oskun ostin Forssasta, mutta Osku ei ollut kauaa ollut silläkään omistajalla. Osku on kiertänyt yhteensä kai 5 eri omistajalla :)

    VastaaPoista
  4. oii ootpas söpö tossa vikassa kuvassa :D:D:D::D::D:D:D:DD:D

    VastaaPoista
  5. Anniina: Mun ilmeet oli niin järkkujä muissa(kin) kuvissa, et oli pakko tyytyy tohon :D

    VastaaPoista
  6. oi, kivoja heppa kuvia. tekee mieli itekkii taas hevosen selkää!

    VastaaPoista
  7. Hetu: Joo mullaki on kauhee ikävä Oskua :(

    VastaaPoista