tiistai 10. huhtikuuta 2012

i don wanna be that be that cityboy!

Heipsan! Tänään oli taas paluu arkeen, mutta ihan kivalla tavalla. Koulussa meillä oli teemapäivä "Elävä kirjasto", eli meidän kouluun tuli kaikkia eri vähemmistöjen edustajia, joita sitten "lainattiin" ja kirjansa kanssa sai jutella 40 min ja oli lupa kysyä ihan mitä tahansa. Kirjat ihmiset  oli etukäteen arvottuja ja meidän ryhmälle tuli lesbo. Muita vaihtoehtoja oli esim pornotähti, kehonrakentaja, aivovammainen jne jne. Mun käsitys lesboista ja muistakin eritavalla seksiaalisesti suuntautuneista muuttui huimasti! En oo ikinä ennen aatellut et millanen etuoikeus on kun heteroparit saa mennä naimisiin ja voivat adoptoida lapsia, esimerkiksi homoilla tätä mahdollisuutta ei ole, vaikka itse uskon että olipa ihminen miten seksuaalisestisuuntautunut ei se tarkoita, että ihminen olisi yhtään sen huonompi persoona tai vanhempi. Ihan samalla tavalla he osaavat kasvattaa lapsiaan ja pystyvät takaamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön. Tälläkin hetkellä maailmassa on monta miljoonaa ei haluttua lasta, mutta jos homo/lesbo parien adoptio hyväksyttäisiin Suomessa, pystyittäisiin osalla näistä lapsista takaamaan hyvä tulevaisuus. Itse olen aina ollut tosi suvaitsevainen ihminen, eikä minulla ole ennakkoluuloja tummaihoisia tai muita vähemmistöjä kohtaan. Tämä päivä oli tosi silmiä avaava kokemus ja toivon, että tälläisiä järjestetään jatkossakin!
Koulun jälkeen hengasin hetken kotona ja sit piti lähteä liikkariin. Perille päästyäni huomasin, että ulko-ovessa oli lappu jossa luki "Liikkari peruttu". Ajattelin kuitenkin käyttää tilaisuuden hyödyks ja ajoin mummulle. Siellä auttelin siivouksessa ja söin mummun pulla varastot varmaan tyhjäksi! Illalla tulin Joonakselle ja jään tänne yöksi. Aika moni on taas toivonut, että pistäisin enemmän kuvia päivän asusta, joten tässä tämän päivän asu.
Eli asuna tänään toimi: harmaat vetoketju legginsit Ginatricotista, beige niittitoppi ja pitkä harmaa neule Ginatricotista. Kokeilin tänään myös tollasta keskijakausta ja kiersin otsahiukset niiku tollaselle pyörteelle. Tykkäsin tosta muuten tosi paljon, mutta kun mun jakaus on yleensä tossa sivulla nii hiukset taipuili ihan oman tahtonsa mukaan ja tosta toisesta kierteestä tuli vähän hassun näkönen. Lopuksi vielä todiste siitä ettei Joonaksen kanssa voi ottaa kuvia!


12 kommenttia:

  1. Selailin tätä sunkin blogia ja tosi kiva, jään seuraileen! :)

    VastaaPoista
  2. Miksei amikses oo tollasii päiviä koulussa :( oli varmaa tosi mielenkiintonen ja kiva päivä :) ja ihanasti hiukset sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu lukioon ;) eivaan.. Mielummin mä ehkä amiksessa olisin kun lukiossa :D

      Poista
    2. Järki puhetta :)

      Poista
    3. amikses oli viime vuonna ainaki toi elävä kirjasto, siis ihan forssan :)

      Poista
  3. Tollanen päivä ois kyllä mielenkiintonen, ois kiva tutustuu eri vähemmistöjen edustajiin :) Niin ja edellisiin kommentteihin; ei tollasta ollu pari vuotta sit mun ollessa lukiossa...

    VastaaPoista
  4. kannattasko ostaa seuraavaks vähä vaaleempi meikkivoide :DDDDd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oot seurannu mun blogia niin pari postausta sitten just välitin et pitäis ostaa vaaleempi :D

      Poista
  5. sulla on nätit silmät :: )

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista