keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Fiiliksistä

 Sain yhtäkkisen innostuksen kirjoittaa hieman tän hetkisistä fiiliksistä. Päällimmäisenä tunteena on innostus, huomenna suuntaan lentokoneella Madridiin ja saan pienen hengähdystauon arjesta. Pakkauksen vois tosiaan aloittaa jo ajoissa kun yleensä meinaan jättää sen aikalailla viime tinkaan! Mulla ja Milalla ei ole mitään ihmeempiä suunnitelmia, joten saa nähdä mitä viiden päivän aikana keksitään.

O:lla alkoi half term perjantaina ja se kestää huimat kaksi viikkoa. H:n half term alkaa vasta ensiviikolla, joten tiedossa on pitkiä työpäiviä kahden lapsen ollessa kotona. Eilisen työpäivän pituus oli reilu yhdeksän tuntia ja voin sanoa että kyllä se tuntu! Heti työvuoron loputtua kellahdin sänkyyn ja nukuin melkein kahdentunnin päikkärit! Koti-ikävä on hieman koetellut nyt kun on tullut ikäviä uutisia koti Suomesta, toivottavasti tämä surkeiden sattumusten sarja ei jatku kovin pitkään ja hyviäkin asioita on varmasti tulossa.

Perjantaina olin myös tekemässä extra babysittingiä eräällä toiselle perheelle ja sainkin siitä hyvät rahat säästöön! Olin vahtimassa kahta tyttöä iältään 8- ja 5-vuotta. Vahtimassa tarkotin siis sitä, että lapset nukkui kun mä makasin olohuoneen sohvalla katsomassa Sky Moviesilta elokuvia ja herkkuja syöden, joten kovin haastellista tää babysittaus ei täällä ole! Pääsin kotiin hieman yhden jälkeen ja meninkin suoraan nukkumaan, tän hurjempia mun viikonloppu illat ei yleensä olekkaan.

 Mun ensimmäinen personal trainer tunti oli maanantai aamuna ja kyllä teki hyvää reenata jonkun painostaessa vieressä. Jännitin hirveästi sitä jos kommunikointi ei sujukkaan, mutta hyvin ymmärsin kaikki trainerin ohjeet eikä ollut ymmärtämisvaikeuksia. Ensimmäinen kerta oli ns. kuntotestiä, jonka perusteella suunnitellaan sitten myöhempien tuntien "rankkuus". Jossain vaiheessa tuntia muistin ajatelleeni ettei ikinä enää, mutta innolla odotan ensiviikon tunteja Madridi reissun jälkeen. 

Eilem mulla tosiaan oli tää pitempi työpäivä. Aamulla herätin lapset kahdeksan aikaan, hoidettiin aamutoimet ja vietiin O:n kanssa H kouluun. Sen jälkeen suunnattiin O:n kanssa tutkimusretkelle Burnham Beechesin luonnonsuojelualueelle ja kierreltiin siellä tutkimassa kaikke melkein kaksi tuntia, KUNNES O päätti lähteä tutkimaan metsää hieman polun ulkopuolelta ja upposia polvia myöten mutaliejuun! Siellä sitten mä yritin parhaani kiskoa O:ta ylös, estää sen sukkia kastumasta kun kumpparit lähti jalasta ja olla itse tippumatta mutaan. Sain O:n ylös ja suunnattiin kotiin vaihtamaan kuivat vaatteet ylle ja pesemään se kaikki iljettävä muta pois. Syötiin välipala ja lähdettiin kävelemään kirjastoon, koska olin luvannut ilmoittaa lapset ensviikon "crafting lessoneille". 

Lueskeltiin muutamia kirjoja, mutta kello alkoi olla jo sen verran, että suunnattiin Costaan kuumalle kaakaolle ennenkuin lähdettiin hakemaan H:ta koulusta. Seuraavaksi olikin H:n baletin vuoro. Mulle tulee aina kauhee stressi, että keritäänkö tunnille kun H:n koulu loppu kolmelta ja neljältä alkaa baletti. Siinä välissä mun täytyy kävellä lasten kanssa kotiin, vaihtaa H:oolle balettivaatteet, tehdä välipalaa, oottaa että lapset syö, pakata tavarat mukaan ja kävellä lasten kanssa balettikoululle! Onneksi ollaan joka kerta ehditty hyvin! Tunnin aikana yleensä leikin O:n kanssa tai luen kirjaa hänelle. Baletin jälkeen käveltiin lasten kanssa kotiin ja mun työpäivä loppui siihen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti