Perjantaina tuli täyteen kolme kuukautta Englannissa asumista. Fiilikset ovat aika samat kuin kahden kuukauden jälkeenkin, arki rullaa normaalisti ja olen jo tottunut elämään täällä. Viikot tehdään töitä ja viikonloppuisin seikkaillaan muiden aupairien kanssa ympäri Englantia. Tällä hetkellä kuitenkin eniten odotan kovaa vauhtia lähestyvää joululomaa! Älkää käsittäkö väärin, viihdyn täällä tosi hyvin mutta on silti hienoa nähdä kaikki mulle tärkeät ihmiset melkein neljän kuukauden jälkeen. Mulla on enää alle kaks viikkoa kun lähden Suomeen ja joululomalle oon suunnitellut kaikkee kivaa tekemistä! Odottavan aika on pitkä joten tuntuu että kello liikkuu takaperin ja aika matelee.
Mulla on asiat hyvin täällä, mutta ihmettelen suuresti ihmisiä jotka lähtevät aupairiksi vaikkeivat edes pidä lapsista ja sitten palaavat kotiin maitojunalla itkien "ku se on niin rankkaa". Mulla on ainakin ihan huiput hostlapset! Tietenkin lapset on lapsia ja välillä on niitä huonojakin päiviä, mutta pääosin O ja H on molemmat tosi iloisia ja hyvinkäyttäytyviä lapsia ja oon niin onnellinen siitä, kun on vertailun vuoksi kuullu kauhutarinoita joittenkin lapsien hostlapset käyttäytyy.
Tämä ei oo mitään rankkaa työtä vaan rentoa lasten kanssa oleskelua, leikkimistä, pyykkäystä ja toisinaan kokkausta. En ymmärrä miten joku voi mieltää tämän homman kovin raskaaksi (jos tähän ei lasketa niitä ketkä tekee 60h/viikossa neljän lapsen kanssa), se on aikalailla asenteesta kiinni miten tämän kokemuksen ottaa.
Mulle kaikista vaikeinta on yksinoleminen, oon tottunut näkemään kavereita Suomessa päivittäin ja täällä suurimman osan ajasta oleskelet itseksesi, siihenkin on toki jo tottunut mutta ainakin alussa yksinäisyys iski tosi lujaa. Tietysti tohon yksinäisyys kysymykseen vaikuttaa tosi paljon sijainti (isossa kaupungeissa paljon au paireja - pienissä kylässä saatat olla ainoa aupairi). Meidän kylässä en ole tavannut yhtäkään mun ikäistä brittiä vaan sosiaaliset kontaktit rajottuu 3-7 vuotiaisiin lapsiin, niiden vanhempiin ja muihin au paireihin. Ois tosi kiva saada ihan brittikavereita, mutta kaikki taitavat asua yliopistojen läheisyydessä tai sisäoppilaitoksissa joten tutustuminen on vaikeaa.
Tiivistettynä mulla on kaikki hyvin ja odotan innolla joulua!
kyllä se rankkaaki on jos sulla on töitä 9 tuntia päivässä, kolme lasta jotka ei osaa käyttytyä, kahella mielenterveys ongelmia joista sulle ei ees mainita ennen ku tuut, kaks koiraa jotka on sun vastuulla, kaikki kotityöt sun vastuulla ja vanhemmat jotka ei tee muuta ku kato telkkaria! Hyvä että sulla kävi hyvä tuuri, mutta niin ei käy kaikille. eli älä ala yleistään kuinka helppoa se homma on. oisit tullu mun perheeseen päiväksi ja et ois varmasti sanonu sitte samaa.
VastaaPoistaterveisin kaks vuotta päiväkodissa työskennelly ennen au pairiksi lähtöä
No tossahan mainitsin, että tämä postaus ei käsitä niitä ketkä tekee juurikin noita yheksän tunnin päiviä monen lapsen kanssa, mutta kysymys kuuluu miksi ylipäätänsä menit tuollaiseen perheeseen jos et siinä pärjännyt? Kyllähän sen jo järki kertoo että jos painat duunia kolmen lapsen kanssa joista osalla on henkisiä ongelmia yhdeksän tuntia päivässä ettei se hyvin tuu meneen :D Toivottavasti tajusit vaihtaa perhettä mahdollisimman nopeasti......
PoistaJoo aika hölmöä huudella ettei se oo rankkaa ja että se ois vaan "rentoa hengailua lasten kaa" ?! Oot ehkä käsittäny vähän väärin aupairin duunin siinä tapauksessa. Tai ehkä oot vaan onnekas ja hostit ei vaadi sulta mitään. Yleensä kuitenkin se on TYÖ, ja näin kuuluu aupairin myös käyttäytyä ja tehdä jotain sen palkkansa eteen. T. neljä kertaa aupairina
VastaaPoistaNo kyllähän munki täytyy töitä palkan eteen tehdä, mutta en koe että työ on rankkaa siihen verrattuna että sinulle maksetaan palkka, saat syödä ja asua ilmaiseksi ja opit vielä tuntemaan uutta maata ja kulttuuria! Kyl mä esimerkiksi siivoojan hommat miellän huomattavasti rankemmiksi ku tämän, mutta mielipiteensä kullakin :). Oot säki viissiin tästä hommasta tykännyt jos oot neljä kertaa au pairiksi lähtenyt!
Poistakuka sano etten siinä pärjänny? jos oikein osaan lukea nii sanoin että se oli rankkaa? en missään sanonu että en pärjänny, pärjäsin ja lapset vieläki sanoo että olin niitten lemppari auppari. eihän joka päivä hyvä tosiaankaan oo, mutta jos kerran on jotaki päättäny tehä nii ainaki ite oon semmonen ihminen joka ei anna periksi. monta kertaa teki mieli lähteä kotiin, mutta ku olin pättäny sen tehä niin tein. siellä perheessä vietin yheksän kuukautta, elämäni kauheimmat yheksän kuukautta mutta oon niin onnellinen että tein sen. kukaan ei voi ainakaan kutsua mun luovuttajaksi ja tiedän itekki etten oo luovuttaja. tajusin että se on mulle tärkeintä, se tunne että pystyn tekemään maailman hankalimman asian ja selvitä sen läpi.
VastaaPoistaja asiat saattaa olla vähän erilaiset perheessä, mitä ne kertoo esittely teksteisään.
No pakko kyä nostaa hattua jos yhdeksän kuukautta tollasta jaksoit tehdä! Toivottavasti sulla kuitenkin oli jotain kivoja muistoja aupair ajoista vaikka rankkaa olikin!
Poista