sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Natural History Museum!


Nyt kun Lontooseen on rantautunut hieman kylmemmät kelit, ollaan päätetty keksiä erilaisia sisätila aktiviteettejä. Tänään vuorossa oli Lontoon Natural History museo, josta itse suurena luontointoilijana olin ihan superinnoissani! Lähdettiin heti aamusta liikenteeseen Selinan ja Victorian kanssa, koska monet oli varotellut pitkistä jonoista ja täpötäydestä museosta. Oltiin paikalla noin puolenpäivän aikaan ja sisälle päästiin noin viidessä minuutissa.

 Museo oli jo ulkoapäin niin mahtava ilmestys ja sisältä vielä parempi. Koko museo on siis tehty tollaseen Tylypahka tyyliseen rakennukseen joka oli uskomattoman yksityiskohtaisesti koristeltu! Aikaa kiertelyyn oli varattu koko päivä, joten ei pidetty mitään kiirettä. Museossa on kaikkea mitä ihminen voi vaan haluta tietää maailmasta! Omana lempparina oli ehdottomasti dinosaurukset, avaruus ja fossiilit. Kierrettiin päivän aikana kaikki esittelyt läpi avaruudesta- ihmisen biologiaan ja aikaa siihen kului noin kuutisen tuntia. Oltaisiin viihdytty varmasti pidempäänkin, mutta museo oli sulkeutumassa ja nälkä kurni mahassa koko päivän kiertelyn jälkeen. 

Suosittelen tätä ehdottomasti ihan jokaiselle! Museo on niin valtava, että löytyy kyllä tekemistä ihan pienille lapsille kuin kiinnostavia asioita ihan aikuisillekkin. Tää oli semmonen paikka mihin menisin mieluusti uudestaankin, eikä varmasti tule tylsää!

2 kommenttia:

  1. Täytyyks tonne museoon ostaa lippuja esim. nähdäkseen noi dinosaurukset ja muut. Oon monena päivänä meinannu käydä siellä mutta en ole löytäny tohon vastausta, sisäänpääsy kuitenkin ilmeisesti ilmainen mut jotkut näyttelythän maksaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jotkut näyttelyt on maksullisia (esim. joku vuoden luontovalokuvat näyttely oli maksullinen), mut me ei käyty niissä ollenkaan ku ei oltu niin kiinnostuneita niitten näyttelyiden aiheesta. Dinosaurukset, eläimet ja kaikki tollanen on ilmasta ja hyvin sai koko päivän kulumaan ilman että tarvi maksaa mistään :)

      Poista