Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shoppailu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

SCANDINAVIAN CHRISTMASS MARKET!



Viime viikon sunnuntaina lähdin aamu junalla kohti Lontoota, jossa oli tarkoitus tavata Kia ja Ada. Tapaamispaikaksi oltiin sovittu Waterloon asema ja myös toinen suomalainen porukka päätti liittyä seuraamme. Loppujen lopuksi meitä oli koossa kahdeksan tyttöä Starbucks mukit kädessä. Tää oli Adan eka kerta Lontoossa, joten suunnitelmana oli kävellä Waterloolta Thames joen vartta pitkin Westministerille ja katsoa matkalla olevat turistikohteet (London Eye, Big Ben), kuitenkin vettä tuli sen verran kaatamalla ettei tuhlattu kyllä sen enempää aikaa ulkona oleskeluun. Osa underground reitistä oli suljettu, joten jouduttiin meneen Lontoon Merimieskirkolle hieman kiertoreittiä, mutta kaikki oli sen arvoista!

 Kun päästiin perille paikka oli tupaten täynnä ihmisiä ja siellä myytiin kaikkea suomalaista karkeista Reinoihin. Mun ostoskoriin eksyi lähinnä salmiakki ja karjalanpiirakoita, mutta pullollinen glögiä olisi houkuttanut jos hinta ei olisi ollut niin korkea! Ostokset maksettua siirryttiin yläkertaan kahvittelemaan ja voi sitä ilonmäärää kun sain ostettua Muumi limua. Myös tuore korvapuusti maistui taivaalliselta kun sitä ei ole pitkään aikaan syönyt. Juoruttiin kahvitellen vaikka kuinka pitkään, kunnes päätettiin siirtyä Piccadilly Circuksen alueelle etsimään ruokapaikkaa. Kaikkien teki mieli pizzaa, joten päädyttiin Bella Italia nimiseen italialaiseen ravintolaan. Syömisen jälkeen kaikki lähti erisuuntiin osa leffaan, toiset kotiin ja mä ja Kia lähdettiin saattaan Adaa takaisin Waterloon asemalle. Kotona olin seitsemän aikoihin ja rentouttavan kylvyn jälkeen menin suoraan nukkumaan! Toivottavasti tavataan täällä Suomiporukalla vielä useemmin!

maanantai 13. lokakuuta 2014

HOLLAND PARK! (ALSO WRITTEN IN ENGLISH)


Mun synttärisunnuntaina (5.10) päätettiin mennä kierteleen Notting Hillin aluetta Lontoossa ja ihan ensimmäisenä päädyttiin Holland Parkkiin, koska haluttiin käydä katsastamassa kyseisen puiston japanilainen puutarha. Puisto oli todella suosittu varsinkin lapsiperheiden keskuudessa. Istahdettiin nurmikolle syömään eväitä ja nauttimaan auringonpaisteesta (miten meille sattuu aina näin hyvät säät viikonloppusin!!). Puisto ei ollut suuri, joten kiertämiseen ei mennyt kauaa aikaa, joten päätettiin vaihtaa seuraavaan kohteeseen. 

Suunnattiin undergroundilla Oxford Streetille vierailemaan Victorias Secretin myymälässä ja olin hämmästynyt kuinka tyylikkäästi se oli sisustettu! Henkilökunta oli todella ystävällinen ja auttoi mielellään kaikessa, tässä liikkeessä kannattaa ehdottomasti vierailla vaikka vaan ihan katselemassa! Päivän kääntyessä iltaan suuntasimme vielä pikaisesti kuuluisille Portobello markkinoille! Paikka oli täynnä ihmisiä ja etsittiin kahvittelupaikkaa melkein puoli tuntia kaikkien paikkojen ollessa täynnä. Olisin halunnut ostaa yhden noista ihanista vohveleistä, mutta jono kassoille oli niin huima että päätin jättää väliin. 

Illalla kotiin päästyäni olin niin väsynyt, että vain lysähdin sänkyyn ja nukahdin samantien. Liian paljon koettavaa, liian vähän aikaa.

/On my birthday sunday we decided to have a picnic/walk in Notting Hill area. First we went to Holland Park which is really nice park filled with children and families. We sat down and ate our snack and just enjoyd the sunshine! We always have such a good luck with the weather! Park wasn't that big so we decided to head to our next target, Oxford Street. We went to Victoria's Secrets store and I really liked the decor in there. Staff was also very helpful and the shops atmosphere was nice! You definitely want to visit this store on your trip to London! Our last stop was in the Portobello Market which was really crowded place so we had to look for a coffee place quite a while! When I got home I was just so tired that I felt asleep straight away!/

maanantai 22. syyskuuta 2014

SOME PICS AND STUFF


1. Oon ihan innostunu tuoreista vadelmista täällä! Tungen niitä jokapaikkaan aamupuuroon, päivällä salaattiin ja illalla vaan ihan snacksinä. Syön valehtelematta varmaan viisi tollasta rasiaa viikossa.. 2. Aamusin drop offin jälkeen mennään tyttöjen kaa kahville ja aamupuurolle Costaan. 3. Perjantai illan rentoutumista kylvyssä kasvonaamion kera! 4. Palkkapäivänä on helppo hymyillä! 5. Oon yrittäny olla nyt mahdollisimman paljon ulkona, viimeisiä aurinkoisia päiviä viedään ennen kuin alkaa se taukoomaton vesisade.. Ilman viilenemisen huomasi hyvin tänä aamuna kun mittari näytti vain +14 kun käveltiin H.n kanssa kouluun. 5. Viikonloppuna tuhlasin melkein koko palkkani taas vaatteisiin... Mun host isä jo sanoikin, että millä meinaan saada kaikki vaatteet takaisin Suomeen jos tuun joka viikonloppu 3-5 ostoskassin kanssa kaupungilta kotiin! 6. Ihana High Wycombe, tää on näistä lähikaupungeista mulle kaikista mieluisin vierailukohde. 7. Nukuin viikonloppuna aika kehnosti ja se kostautu näin maanantai aamuna. Haukoittelin jatkuvasti ja nukuin koko lasten koulupäivän ajan eli klo 9-15 kunnes oli pakko lähteä hakeen H:ta koulusta! 8. Viikonlopun mäkkiläskeilyä tyttöjen kanssa! Tääl on mäkkiruoka halvempaa kuin Suomessa <3 9. Hymy huulilla työpäivän jälkeen! Koen olevani tosi onnellinen täällä, vaikka välillä onkin vähä ikävä kavereita! 10. Leikittiin kalastusta H:n kanssa aamulla ennen kouluun lähtöä. Ihana tyttö!


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

WEEKEND!




Perjantaina mun työpäivä loppui klo 16, joten aattelin et vois lähteä Sloughiin shoppaileen ku en oo siellä vielä ollut, mutta totesin kaikkien kauppojen menevän kiinni jo 6pm. Tää on yks tyhmä juttu Englannissa, kaikki vaatekaupat menee tosi aikasin kiinni esim lauantaisinki ne on auki vain 5pm saakka! Tästä asiasta kiukustuneena mun ilta meni sängyssä maaten ja Netflixiä katsellen. 



Lauantai aamuna heräilin puoli yhdeksän aikaan ja makasin sängyssä melkei kymmeneen saakka ennen kuin sain raahattua itseni suihkuun ja laittautumaan. Tuli pieni kiire ja juoksin bussipysäkille juuri ja juuri ehtien bussiin. Saavuin High Wycombeen vähän ennen yhtä ja sain Kialta viestin ettei ehdi aikaisempaan junaan ja tulee vähän myöhässä. Aamuisen kiireen takia mulla oli jäänyt aamupala välistä, joten kävin pikaisesti syömässä aamupalan ja suuntasin kohti Primarkkia. Ehdin shoppailla tovin kunnes Kia soitti olevansa tulossa kohti Primarkkia ja jatkoimme shoppailua yhdessä. Bongattiin yöpuku osaltolta Muumi yöpukuja! Siis mitä ihmettä Muumi kuosia Primarkissa!? Hämmästyksemme tiivistyy hyvin Kian ilmeessä.



Meillä alkoi oleen jo kauhea nälkä, joten päädyttiin Pizza Expressiin syömään. Pizza oli todella hyvää ja olin jo niin täynnä, että aatteli skipata jälkiruuan mutta Kia manipuloi mun ottamaan vielä jälkkäriksi jätskiä. Kuten kuvasta huomaatte toi Kian suklaakakku taustalla näyttää kyllä puolet houkuttelevammalta kuin mun jätskit! Pizza Express oli muuten tosi kiva paikka, mutta meidän tarjoilija oli vähän outo. Se unohteli kokoajan kaikkia pikku juttuja esim laskutti meitä väärin ja si ku huomatettiin siitä se oli jotenki tosi tyly. 



Ruuan jälkeen palattiin takaisin Primarkkiin, koska ei vielä oltu ehditty kiertään kaikkea ennen kuin nälkä yllätti. Mä sain tuhlattua melkein 70 puntaa, vois alkaa elää hieman säästeliämpää elämää! Primarkin jälkeen kierreltiin vielä muutama muu kauppa ja sattumalta tavattiin myös pari suomalaista au pair tyttöä! Täällä seudulla törmää yllättävän usein suomalaisiin oli se sitten metrossa kuulee jonkun puhuvan suomea tai sitten ostoskeskuksissa. Käytiin vielä nopeasti punnankaupassa hakemassa karkkia "rankkaa" Mä suuntasin bussilla kotiin ja Kia lähti kohti juna-asemaa.



Sunnuntai aamuna havahduin siihen kun puhelin tärisi yöpöydällä. Mun melkein naapurissa asuva espanjalainen au pair Aida pisti viestiä joskos tehtäis jotain kivaa tänään yhdessä. Sovittuun että mennään Sloughiin (hieman Turkua väkiluvultaan pienempi kaupunki) kiertelemään kun ei kumpikaan olla siellä ennen käyty. Tavattiin Costassa kahentoista aikaan juotiin aamukahvit ja suunnattiin bussipysäkille. Jouduttiin odotteleen hetki, koska bussit oli taas myöhässä. Täällä melkein poikkeuksetta bussit on noin 5-10 min myöhässä. Bussi matka Sloughiin oli lyhyt ehkä 15 minuuttia? Eron High Wycombeen huomasi kyllä heti. Slough on enemmän sellainen ränsistynyt kaupunki. Roskia on pitkin katuja, talot ovat paljon huonommassa kunnossa, ihmiset paljon sotkuisempia ja kadunkulmissa notkuu ns. "jengi" porukkaa. Queensmere Shopping Centre oli myös paljon huonommassa kunnossa kuin HW:een Eden Centre. 



Ekana mentiin Primarkkiin, koska Aida ei ollut Englannissa olo aikanaan siellä vielä käynyt. Käytiin Mäkkärissä syömässä ja kierreltiin muutamat kaupat, mutta valikoima oli oikeastaan aika huono. Ostin vain puuterin ja meikinpoistoaineen Superdrugista ja nahkahousut River Islandista. Aidakaan ei ostanut kuin hieman karkkia punnankaupasta. Kierreltiin aluetta vielä hetki, mutta päätettiin lähteä kello viiden bussilla takaisin Farnham Commoniin. Aida lähti vielä jatkamaan iltaa itävaltalaisen au pairin Selinan kanssa meidän vakkari pubiin Stag and Houndsiin, mutta mä aattelin säästää hieman rahaa ja suunnata kotiin skypettelemään Suomeen. 

lauantai 13. syyskuuta 2014

VIIKON OSTOKSET!



1. Musta hapsureppu 10£  ¨
2. CB itseruskettavan levityshanska 2£  
3. Mustat alushousut 3kpl/3£ 
4. Musta pipo 2£ 
5. Minion ja mopsisukat 1£ per sukat 
6. Paavo Pesusieni alkkarit 2kpl/2£ 
7. Kännykkäpussi 2.50£
8. Leijona paita työpaidaksi 3£
9. Minion yöpaita 8£ 
10. Sifonki paita 8£ 
11. Mustat farkut 7£ 
12. Tohvelit 5£ 
13.Karkit 1£
14. Recovery Oil ihoöljy 1£
15. Mutanaamio 1£
16. Sunkissed itseruskettava 1£
17. Käsidesi 1£
18. Selvityssuihke 1£
19. Kynsilakka 1£
20. Hiuspyyhe 1£
21. Toppaliivi 12£
22. Legginssit 8£
23. Kahvimuki 2£