Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slough. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Slough. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

I LIKE LONDON BECAUSE IT MAKES YOU FEEL FREE!



Lauantai aamuna suunnattiin Selinan ja Aidan kanssa Sloughin juna-asemalle, tarkoituksena mennä kiertämään eri paikkoja Lontoossa. Saavuttiin Paddingtonin asemalle hieman ennen kymmentä ja suunnattiin metrolla kohti keskustaa. Tiettyjä vaikeuksia loi kuitenkin metroverkoston huoltotyöt ja tietenkin se linja jota olisimme tarvinnut oli korjattavana, jouduttiin siis poikkoilemaan eri metrojen välillä noin viisi kertaa ennen kuin pääsimme perille Westminister Bridgelle. Jatkettiin Westminister Abbeytä kohti Buckinham Palacea ja päätettiin pikaisesti oikaista St. James Parkin kautta. 

Otettiin muutamat turistikuvat Palacen edessä, kunnes lähdettiin kävelemään The Mall- katua pitkin kohti Trafalgar Square aukiota. Aukiolle päästyämme nälkä oli jo niin kova, että päädyttiin läheisimpään McDonaldsiin syömään pikaiset hampparit ennen kuin jatkettiin matkaa National Art Gallerylle. Galleryn edesää oli vuosittaiset japanifestivaalit(?), joten porukkaa kyllä riitti. Onneksi Art Gallery oli suhteellisen tyhjä ja päästiin hyvin kiertelemään, bongasin jopa parit suomalaiset maalaukset tuolla! Paikka oli todella iso ja hienosti sisustettu, se oli kuin palatsi kaikkineen kattokruunuineen ja seinäkoriteineen.

Reilun tunnin kiertelyn jälkeen jatkettiin matkaa Govent Garden Marketille, jossa aivan sattumalta sijaitsi Muumi-kauppa! Sain ostettua pitkästä aikaa Muumi kekseä ja salmiakkia, joten olin aivan haltioissani koko loppu päivän. Oltais haluttu jäädä kahville lepuuttaan jalkoja, mutta kaikki Govent Gardenin kahvilat oli aivan tupaten täynnä, joten jouduttiin kävelemään vielä hieman ennenkuin löydettiin melkein yhtä ruuhkainen Starbucksi, en tiedä millä järjellä ne sai Aidan nimen väännettyä Iraksi kuppia merkatessaan?

 Viihdyttiin istuskelemassa yllättävän pitkään kunnes tajuttiin mitä kello on ja kiiruhdettiin Somerset Houselle, jossa järjestettiin mm. London Fashion Weekend vähän aikaa sitten. Somerset Housen terassilla oli mukava pieni baari josta tilasin aivan muumilimpsan makuisen siiderin, nam! Loppuajasta mentiin vielä Thames joen varrelle kiertelemään ennen kotiin lähtöä. Kotiin päästyäni tajusin että olin kävellyt Lontoota ympäri melkein 14 tuntia ja sen todella huomasi seuraavana aamuna kun jalat oli niin kipeät kuin voi olla. Tämä oli kuitenkin yksi parhaista päivistä mitä mulla on täällä ollut ja toivottavasti tälläsiä Lontoon reissuja tulee vieä paljon lisää! Loppuun päätin vielä lisätä kuvan millaisen reitin kiersimme päivän aikana!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

SO CRAZY RIGHT NOW

Tiistaina mun työpäivä alko seitsemältä niinkuin melkein joka aamu nykyään, mun tehtävänä oli hoitaa lapsien aamutoimet ja viedä H kouluun. Lähdetään yleensä puoli yhdeksän jälkeen kävelemään koulua kohti, jotta ehditään hyvissä ajoin ennen kuin portit aukeaa. Käytin kuuden tunnin vapaani käymällä lenkille, pesemällä pyykkiä ja nukkumalla, how interesting is that! Tiistaisin on H:n balettitunti, joten ennen neljää kiirehdettiin sinne. Host äiti toi O:n suoraan koulusta balettistudiolle, koska hostien piti kiiruhtaa joogatunnille. Balettistudio on samalla kadulla kuin kirjasto, joten päätettiin O:n kanssa mennä kirjastoon lueskelemaan baletin ajaksi. Kotiin saavuttuamme lapset leikkivät pihalla sillä aikaa, kun mä valmistin päivälliseksi uuniperunoita papujen kera! Ei näytä miltään gourmee ruualta, mutta on tosi hyvin makusta ja se maittaa lapsille tosi hyvin. Pelattiin vielä Kimblee ennen iltasatua ja nukkumaan menoa. Loppuillan skypettelin ja varasin lentoliput Madridiin. Mulla on siis syysloma 23-29.10 ja päätin matkustaa Madridiin katsomaan ystävääni Milaa. 

Tämä aamu oli tähän astisista varmaa kaikista hankalin. Ensimmäinen kerto kun meinas ihan totaalisesti mennä hermo O:n temppuiluun. O ja mä ei siis tulla ihan hirveen hyvin toimeen ja väännetään päivittäin vaikka minkälaisista asioista. Suurinta ongelmaa tuottaa aamut jolloin häntä ei huvita nousta sängystä tai pukeutua, joten tänäänkin kamppailtiin kyseisen asian kanssa lähemmän 40 minuuttia. Koko aamun satoi kaatamalla vettä, joten kouluun lähtiessä jouduin laittamaan Hoolle kumpparit jalkaan ja sateenvarjon käteen. Mun huolimattomuuden takia jouduttiin vielä palaamaan takaisin, koska unohdin H:n koulukengät eteisen penkille..... Koulun pihalle saapuessamme näytimme molemmat enemmän tai vähemmän uitetuilta rotilta. Näin Selinan ja Saralenan koulun pihalla jatkoimme yhdessä Costaan aamupalalle ja kahville. Patricia liittyi seuraamme hetken päästä. Istuskelimme ja juorusimme noin tunnin, kunnes kaikkien oli lähdettävä erisuuntiin Patricia kotiin pyykkäämään, Saralena Lontooseen hengailemaan ja minä suuntasin Selinan kanssa bussipysäkille. 

Oltiin päätetty lähteä HW:eehen lounaalle, koska molemmilla on joka päivä vapaata 9-15. Päädyttiin syömään Nandosissa, koska Selina ei siellä ole ollut ja sieltä oli kaikista helpoin löytää hänen allergialleen sopivaa ruokaa. Oltiin paikan ensimmäiset ja nälkäiset asiakkaat, pikkuhiljaa paikka kuitenkin alkoi täyttyä ja lähtiessämme ihmiset jo jonottivat vapaita pöytiä. Käytiin vielä pikaisesti Poundworldissä ostamassa juotavaa ja lähdettiin bussilla kotiin.

Loppupäivä onkin mennyt vaatteita silittäessä ja lautapelejä pelatessa! Nyt suuntaan vielä lenkille ennenkuin tulee liian pimeää! Loppuun vielä tän hetken lempibiisi :)




keskiviikko 17. syyskuuta 2014

WEEKEND!




Perjantaina mun työpäivä loppui klo 16, joten aattelin et vois lähteä Sloughiin shoppaileen ku en oo siellä vielä ollut, mutta totesin kaikkien kauppojen menevän kiinni jo 6pm. Tää on yks tyhmä juttu Englannissa, kaikki vaatekaupat menee tosi aikasin kiinni esim lauantaisinki ne on auki vain 5pm saakka! Tästä asiasta kiukustuneena mun ilta meni sängyssä maaten ja Netflixiä katsellen. 



Lauantai aamuna heräilin puoli yhdeksän aikaan ja makasin sängyssä melkei kymmeneen saakka ennen kuin sain raahattua itseni suihkuun ja laittautumaan. Tuli pieni kiire ja juoksin bussipysäkille juuri ja juuri ehtien bussiin. Saavuin High Wycombeen vähän ennen yhtä ja sain Kialta viestin ettei ehdi aikaisempaan junaan ja tulee vähän myöhässä. Aamuisen kiireen takia mulla oli jäänyt aamupala välistä, joten kävin pikaisesti syömässä aamupalan ja suuntasin kohti Primarkkia. Ehdin shoppailla tovin kunnes Kia soitti olevansa tulossa kohti Primarkkia ja jatkoimme shoppailua yhdessä. Bongattiin yöpuku osaltolta Muumi yöpukuja! Siis mitä ihmettä Muumi kuosia Primarkissa!? Hämmästyksemme tiivistyy hyvin Kian ilmeessä.



Meillä alkoi oleen jo kauhea nälkä, joten päädyttiin Pizza Expressiin syömään. Pizza oli todella hyvää ja olin jo niin täynnä, että aatteli skipata jälkiruuan mutta Kia manipuloi mun ottamaan vielä jälkkäriksi jätskiä. Kuten kuvasta huomaatte toi Kian suklaakakku taustalla näyttää kyllä puolet houkuttelevammalta kuin mun jätskit! Pizza Express oli muuten tosi kiva paikka, mutta meidän tarjoilija oli vähän outo. Se unohteli kokoajan kaikkia pikku juttuja esim laskutti meitä väärin ja si ku huomatettiin siitä se oli jotenki tosi tyly. 



Ruuan jälkeen palattiin takaisin Primarkkiin, koska ei vielä oltu ehditty kiertään kaikkea ennen kuin nälkä yllätti. Mä sain tuhlattua melkein 70 puntaa, vois alkaa elää hieman säästeliämpää elämää! Primarkin jälkeen kierreltiin vielä muutama muu kauppa ja sattumalta tavattiin myös pari suomalaista au pair tyttöä! Täällä seudulla törmää yllättävän usein suomalaisiin oli se sitten metrossa kuulee jonkun puhuvan suomea tai sitten ostoskeskuksissa. Käytiin vielä nopeasti punnankaupassa hakemassa karkkia "rankkaa" Mä suuntasin bussilla kotiin ja Kia lähti kohti juna-asemaa.



Sunnuntai aamuna havahduin siihen kun puhelin tärisi yöpöydällä. Mun melkein naapurissa asuva espanjalainen au pair Aida pisti viestiä joskos tehtäis jotain kivaa tänään yhdessä. Sovittuun että mennään Sloughiin (hieman Turkua väkiluvultaan pienempi kaupunki) kiertelemään kun ei kumpikaan olla siellä ennen käyty. Tavattiin Costassa kahentoista aikaan juotiin aamukahvit ja suunnattiin bussipysäkille. Jouduttiin odotteleen hetki, koska bussit oli taas myöhässä. Täällä melkein poikkeuksetta bussit on noin 5-10 min myöhässä. Bussi matka Sloughiin oli lyhyt ehkä 15 minuuttia? Eron High Wycombeen huomasi kyllä heti. Slough on enemmän sellainen ränsistynyt kaupunki. Roskia on pitkin katuja, talot ovat paljon huonommassa kunnossa, ihmiset paljon sotkuisempia ja kadunkulmissa notkuu ns. "jengi" porukkaa. Queensmere Shopping Centre oli myös paljon huonommassa kunnossa kuin HW:een Eden Centre. 



Ekana mentiin Primarkkiin, koska Aida ei ollut Englannissa olo aikanaan siellä vielä käynyt. Käytiin Mäkkärissä syömässä ja kierreltiin muutamat kaupat, mutta valikoima oli oikeastaan aika huono. Ostin vain puuterin ja meikinpoistoaineen Superdrugista ja nahkahousut River Islandista. Aidakaan ei ostanut kuin hieman karkkia punnankaupasta. Kierreltiin aluetta vielä hetki, mutta päätettiin lähteä kello viiden bussilla takaisin Farnham Commoniin. Aida lähti vielä jatkamaan iltaa itävaltalaisen au pairin Selinan kanssa meidän vakkari pubiin Stag and Houndsiin, mutta mä aattelin säästää hieman rahaa ja suunnata kotiin skypettelemään Suomeen.